Remppa vai muutto Suomi -sarja pisti uusiksi 1960-luvun rivitaloasunnon – "Jännitin, tuoko Marko kotiin oranssia ja myrkynvihreää"

Tuusulalaisen Korpaeuksen 1960-luvulla rakennettu rivitaloasunto remontoitiin kesällä Remppa vai muutto Suomi -sarjan kuvauksissa. Anton Soinne

Anne Kanerva

Kun Remppa vai muutto Suomi -sarjan ensimmäiselle kaudelle etsittiin keväällä osallistujia, ei Kirsi Korpaeus aikaillut.

– Täytin saman tien hakemuksen ja ilmoitin asiasta perheelle. Siinä oli sarja, johon halusin osallistua, hän kertoo.

Ja mikä tärkeintä, nelihenkisen perheen rivitalokoti kaipasi remonttia.

– Paikat olivat kulahtaneet, vaikka olin fiksannut niitä vuosien kuluessa. Asunto vaati täydellisen pintaremontin. Pankkikin suhtautui remonttilainaan suopeasti, Korpaeus kertoo.

Tuusulan Hyrylässä asuvaan perheeseen kuuluvat puoliso Vesa Korpaeus ja kaksi teini-ikäistä tytärtä.

Perhe elää vilkasta, urheilullista arkea.

Kirsi Korpaeus on Tuusulan Nyrkkeilyseuran puheenjohtaja, ja puoliso toimii seurassa valmentajana. 11- ja 14-vuotiaat tyttäret harrastavat voimistelua ja uintia.

Remppa vai muutto Suomi -ohjelmassa kaksi kiinteistöalan ammattilaista mittelevät toisiaan vastaan. Ohjelmassa remontoidaan yksi kerrallaan kymmenen asuntoa, joissa on toiminnallisia haasteita.

Kun asuntoa remontoidaan vastaamaan asukkaiden haaveita, heille etsitään vaihtoehtoista kotia. Lopuksi asukkaat päättävät, jäävätkö he remontoituun asuntoon vai muuttavatko he pois.

Sarja perustuu kanadalais-yhdysvaltalaiseen Love It or List It -formaattiin.

Korpaeuksen kotiin tuotantotiimi tutustui toukokuun alussa. Ensimmäinen kuvauspäivä oli kesäkuun alussa, jolloin kameran edessä käytiin läpi asunnon ongelmakohtia.

– Tapasimme silloin ensimmäisen kerran kiinteistövälittäjä Anne Ramsayn ja sisustusarkkitehti Marko Paanasen. Budjettimme oli 75 000 euroa, jota toivottiin käytettäväksi keittiön, olohuoneen, makuuhuoneiden ja kylpyhuoneen remontointiin.

Nelihenkisen perheen sataneliöisessä kodissa podettiin säilytystilan puutetta. Asuntoon toivottiin myös etätyöpisteitä, koska vanhemmat tekevät paljon etätöitä.

– Remontti alkoi heinäkuun alussa, ja takaisin muutimme elokuun lopussa. Väliajan asuimme isovanhempien luona ja Hyrylässä vuokra-asunnossa, perheen äiti kertoo.

– Nautin, että joku muu suunnitteli ja toteutti remontin. Jännitin eniten sitä, että Marko toisi asuntoon 1970-luvulle ominaista oranssia ja myrkynvihreää, Kirsi Korpaeus kertoo. Anton Soinne

Remontin aikana Korpaeukset kävivät katsomassa heille valikoituja kohteita Tuusulassa, Keravalla ja Vantaalla.

Ohjelmaan osallistuminen osui otolliseen aikaan tulevien rippijuhlien alle.

– Nautin, että joku muu suunnitteli ja toteutti remontin. Jännitin eniten sitä, että Marko toisi asuntoon 1970-luvulle ominaista oranssia ja myrkynvihreää. Täällä olikin rauhallisia ja seesteisiä sävyjä kuten ruskeaa ja harmaata, Kirsi Korpaeus kertoo tyytyväisenä.

Sarjassa remontoitavat asunnot ovat kooltaan 60–250 neliötä ja remonttibudjetit 40 000–250 000 euroa.

Korpaeusten muuttobudjetti oli 300 000 euroa. Sarjan korkein muuttobudjetti oli 1,5 miljoonaa euroa.

Irtohuonekalut ja stailaustuotteet eivät sisälly remonttibudjettiin. Osallistujat voivat halutessaan lunastaa ne tai mieleisimmät niistä itselleen kuvausten jälkeen.

– Ohjelman ideana on, että lopuksi valitsemme, jäämmekö remontoituun asuntoon vai muutammeko muualle. Valintamme paljastuu jakson lopussa, Kirsi Korpeaeus hymyilee.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut