Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

6000 euroa olisi sopiva kannustin sähköautokaupoille, sanovat suomalaiset – liikenteen lisämaksuille tyrmäys

Autoala selvitti kesällä toteutetulla laajalla tutkimuksella suomalaisten näkemyksiä autoilusta.

Suomessa kotitaloudet ovat vuodesta 2018 asti voineet saada 2 000 euron hankintatuen täyssähköauton hankintaan.

Kyselyssä selvitettiin hankintatuen houkuttelevaa tasoa. Vastaajien arvio riittävästä tukitasosta oli noin 6 000 euroa, Autoalan tiedotuskeskus tiedottaa.

– Keskimääräisen täyssähköauton hankintahinta on vielä noin 20 000 euroa polttomoottoriauton keskimääräistä hankintahintaa korkeampi. Kansalaisten ehdottama 6 000 euron tukitaso kattaisi noin kolmanneksen hintaerosta, Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa sanoo.

Sähköautojen hankintatuki herätti eniten kiinnostusta 25–44-vuotiaissa ja vähiten yli 64-vuotiaiden ryhmässä, tiedotteessa sanotaan.

Suomalaisten autoilu 2021 -tutkimus kertoo sähköautoilun arkipäiväistymisestä, Autoalan tiedotuskeskus kertoo.

Nettipaneelina toteutettuun tutkimukseen osallistui hieman yli 2 000 vastaajaa.

Sähköauto on yhä useammalle kotitaloudelle kiinnostava vaihtoehto. Bensiiniauto tai erilaiset hybridivaihtoehdot ovat edelleen suosituin käyttövoima, mutta ladattavien autojen suosio on vakaa.

Autohankintoja koskeneet kysymykset koskivat sekä uutena että käytettynä hankittavia autoja.

– Täyssähköauton voisi hankkia lähes 30 prosenttia vastanneista.

– Kolme neljästä voisi hankkia seuraavaksi autokseen bensiiniauton tai bensiinihybridin. Toiseksi suosituin käyttövoima on ladattava hybridi, jonka voisi hankkia seuraavaksi autokseen 45 prosenttia vastanneista, Pekka Rissa sanoo tiedotteessa.

Kiinnostus täyssähköautojen hankintaan on suurinta Uudellamaalla.

Kiinnostus sähköautoihin on selvästi suurinta alle 45-vuotiaiden ryhmässä, Autoalan tiedotuskeskus ilmoittaa.

Autokannassa oli syyskuun lopussa lähes 90 000 ladattavaa autoa, joista noin 18 000 on täyssähköautoja.

Suomalaiset suhtautuvat nihkeästi tieliikenteen päästökauppaan, Autoalan tiedotuskeskus kertoo tutkimustuloksistaan.

Autoalan tiedotuskeskus tiedottaa kyselystä, jossa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä erilaisista liikenteen hinnoittelutoimista, jotka lisäisivät liikenteen maksu- ja verotaakkaa.

Arvioitavana olivat muiden muassa polttoaineveron korottaminen, kilometrivero sekä tieliikenteen kotimainen päästökauppa, joka toteutettaisiin polttoaineiden jakelijoille suunnattavana myyntilupajärjestelmänä.

Kielteisimmin suhtaudutaan tieliikenteen päästökauppaan, tiedotteessa kerrotaan.

Vain viidennes vastaajista suhtautuu myönteisesti myyntilupajärjestelmään perustuvaan päästökauppaan.

Polttoaineveron korotukseen suhtaudutaan lähes yhtä kielteisesti.

Hieman yli kolmannes vastaajista suhtautuu myönteisesti kilometriveroon, mikäli se korvaisi osan liikenteen nykyisistä veroista, Autoalan tiedotuskeskus tiedottaa.