Taide: Muhaned Durubi maalaa vihapuhetta vastaan.
Meilahdessa asuva kuvataiteilija Muhaned Durubi, 42, on omin silmin nähnyt, kuinka hirvittävästi sota voi repiä ihmisiä eroon toisistaan.
– Olen elänyt oikestaan koko elämäni kahden rintaman välissä. Irakin ja Iranin välinen sota sekä Persianlahden sota olivat osa lapsuuttani. Ja kun sitten tulin Suomeen, täällä muisteltiin sata vuotta sitten käytyä sisällissotaa, Durubi kertoo.
Hän saapui Suomeen turvapaikanhakijana Kreikan, Saksan ja Ruotsin kautta vuonna 2015. Aluksi hänet oli sijoitettu Tampereelle ja Mänttään, mutta jo saman vuoden lopulla hän muutti Helsinkiin.
Durubin tuorein taidenäyttely Betonimuurien päiväkirjat on parhaillaan esillä Tehtaankadulla galleria Pogossa.
Irakissa kuvataidekorkeakoulussa opiskellut Durubi on Suomessa asuessaan ammentanut aineksia maalauksiinsa etenkin Itä-Helsingin katutaiteesta.
– Esimerkiksi Kontulassa kulkeva voi nähdä kahdenlaista katutaidetta. Toisaalta siellä on kauniita, taiteilijoiden tekemiä muraaleja – mutta sitten on myös esimerkiksi sähkökaappeihin ja alikulkutunneleihin spreijattuja iskulauseita, Durubi muistuttaa.
Muurit erottavat, mutta muureihin voi myös tehdä taidetta.
– Jos seinissä lukee pakolaisten ja maahanmuuttajien vastaisia iskulauseita, sellaiset ovat tietenkin vihapuhetta. Ne viestivät omaa kieltään, eikä niitä voi olla huomaamatta.
Durubin mukaan maahanmuuttajien vastainen puhe nostaa Helsingissä päätään aina vaalien alla.
– Myös sanat ja puheet ovat taidetta, eivät pelkästään kuvat. Eri asia sitten on, ovatko sanat ystävällisiä vaiko vihamielisiä.
Durubi on innostunut Kontulassa viime vuosina kehittyneestä urbaanista yhteisötaiteesta.
– On hyvä, että Itä-Helsingissä tehdään tällaista taidetta, joka voi hajottaa vastakkainasettelua erilaisten ihmisten välillä. Muurit voivat erottaa ihmisiä, mutta muureihin voi myös tehdä taidetta, Durubi pohtii.
– Taiteen avulla voin kertoa ihmisille sellaisista asioista, joista on vaikea puhua ääneen. Taide on kuin terapiaa, eikä siinä tarvita sanoja.
Kuvataiteen lisäksi Muhaned Durubi on luonut uraa myös kirjallisuuden saralla. Durubin kirjoittama ja kuvittama runoteos Ruosteisia luonnoksia ilmestyi Suomessa vuonna 2019. Durubi on kuvittanut myös viime vuonna julkaistun Katri Tapolan lastenkirjan Siinä sinä olet.
Muhaned Durubi: Betonimuurien päiväkirjat. -Näyttely galleria Pogossa, Tehtaankatu 16. Avoinna 24.10. saakka.