Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päihteenä käytettyjä ilokaasukapseleita löytyi läjäpäin helsinkiläislähiössä  – nuorisotyöntekijä: "Samoissa taskuissa kaikki tavara leviää"  

Ilokaasu: Ilokaasupatruunoita on nähty ainakin Tapulikaupungissa ja Kontulassa. Pitkäaikaisesta päihdekäytöstä voi aiheutua pysyviä hermovaurioita.

Tapulikaupungin ostarin parkkipaikalla oli muutama viikko sitten pysäyttävä näky sinisiä hylsyjä. Yli 70 ilokaasukapselia oli jätetty maahan.

Asiasta nousi keskustelu Puistolassa tapahtuu -ryhmän Facebook-sivuilla. Kapseleiden epäillään jääneen maahan nuorten jäljiltä. Merja Leppänen on kuullut kapseleista myös muualla kuin Tapulikaupungissa.

– Siskoni asui vielä kesällä Hakunilassa. Siellä oli myös parkkipaikat täynnä kapseleita. Tämä ei ole yksin mikään Tapulin nuorison keksimä juttu. Se on aika yleinen ilmiö. Kasoja löytyy sieltä ja täältä.

Tiistaina patruunoista kerrottiin Roihuvuoren Facebook-ryhmässä ja aiemmin niitä on näkynyt myös muun muassa Kontulassa.

Komisario Katja Nissinen Helsingin poliisin ennaltaehkäisevästä työstä kertoo, ettei poliisi ole ainakaan lähiaikoina törmännyt ilmiöön.

– Aina silloin tällöin niistä kuulee jotakin, mutta ainakaan nyt poliisille ei ole tullut ilmoituksia.

Ilokaasukapselit päihdekäytössä olivat erityisesti 2010-luvun alussa suosittuja ja esillä myös mediassa. Sittemmin kapseleiden suosio laski. Viimeksi kapseleiden päihdyttävä käyttö nousi otsikoihin muutama vuosi sitten.

Ilokaasun käyttö tuo käyttäjälleen euforisen tilan. Vaikutus kestää tavallisesti lyhyen aikaa, vain joitakin minuutteja.

Pitkäaikaisesta päihdekäytöstä voi aiheutua jopa pysyviä hermovaurioita.

Pitkään nuorisotyötä Helsingissä tehnyt Heikki Turkka kertoo, että ilokaasu päihteenä -ilmiö tulee ja menee. Nuorisotyötä tekevät törmäävät ampulleihin työssään säännöllisen epäsäännöllisesti.

– Nyt niihin on törmätty puistoissa, mutta ei missään isoissa määrissä.

Turkka työskentelee katusovittelussa, kiusaamisen vastaisissa K-0 - ja Pasila -hankkeissa sekä on Aseman Lapset ry:n Bunkkeritiimin hankepäällikkö. Turkan mukaan tyypillistä on, että tietyt nuoret saattavat käyttää myös muita päihdyttäviä tai riippuvuutta aiheuttavia aineita. Piirit ovat pienet.

– Sanotaan, että samoissa taskuissa kaikki tavara leviää. Esimerkiksi nuuskaa ja nuuskan käyttäjiä on tällä hetkellä enemmän Suomessa kuin koskaan, eikä sitä ole myyty täällä sitten vuoden 1994. Käyttäjät ovat suurelta osin alle 18-vuotiaita eli mitkä porukat sitä sitten tänne roudaa? Turkka pohtii ääneen.

Suomessa ilokaasua myydään muun muassa joissakin juhlatarvikeliikkeissä. Kaasua käytetään patruunoina kermasifoneissa eli kermavaahdon pursottamisessa.