Autoilu: Veteraaniautoilijan mukaan helsinkiläinen ei osaa ennakoida liikenteessä.
Haagalainen ammattiautoilija Seppo Lehti, 73, tuntee Helsingin liikenteen pullonkaulat paremmin kuin hyvin.
Hän on suorittanut liikenneopettajan tutkinnon jo vuonna 1973, mutta ajanut lisäksi vuosikymmeniä myös taksia ja ambulanssia.
Yksi helsinkiläisiä autoilijoita urakalla ärsyttävistä ongelmista ovat pääkaupungin alituiset katutyöt.
– Ongelma katutöiden osalta on se, että niitä ei osata aikatauluttaa oikein, Lehti kertoo omana arvionaan.
– Monta kertaa on tilanne, että asfaltti revitään auki kesäkuussa, mutta heinäkuussa onkin sitten keltaliivisten kesäloma ja työmaalla ei ole ketään. Ja jos on, siellä kaivetaan nenää.
– Tietöistä päättävien pitäisi istua paljon enemmän saman pöydän ääreen ja kertoa toinen toisilleen, mitä katutöitä Helsingissä milloinkin tehdään. Se säästäisi kaikkien hermoja.
Ei ihme, että kolareita sattuu, kun touhutaan kaikkea muuta.
Rakennusmestari kritisoi aiemmin Helsingin pitkään venyviä katutöitä ja niiden aiheuttamia haittoja (HU 16.–17.10.) ja totesi, että jos talojen rakentaminen kestäisi yhtä kauan, ne eivät valmistuisi koskaan.
Lehti toteaa , että tietöiden aiheuttamat ruuhkat ovat helposti jopa kilometrien mittaisia.
– Ei ruuhkiin ole pakko jäädä istumaan, jos vain osaa ennakoida ne. Jos on tiedossa, että jollakin katuosuudella liikenne seisoo, pitää hyvissä ajoin valita vaihtoehtoinen reitti, eikä jonottaa jääräpäisesti tutulla kadulla. Siinä ne ruuhkat syntyvät.
Taksiasiakkaat eivät aina ymmärrä, miksi kuljettaja ajaa kiertotietä.
– Voi kuulua valitusta siitä, että voi voi, nyt ajetaan pitempää reittiä kuin tavallisesti. Onhan se totta, mutta ei ole järkeä jäädä seisomaan ruuhkaan monta kertaa pitemmäksi ajaksi. Siinä se vasta taksimittari raksuttaakin, Lehti korostaa.
Hänen mukaansa liikenteen ennakointi on jäänyt monelta autoilijalta oppimatta.
Liikenneopettajan ominaisuudessa Lehti kritisoi helsinkiläisten tapaa olla keskittymättä liikenteeseen kunnolla.
– Siellä istuu mimmejä vetämässä ajon aikana maskaraa ripsiinsä, ja jätkät ajavat samalla suurin piirtein partaansa.
– Ja kaikilla on vielä kännyköissä Facebook-päivitykset menossa. Ei ole ihme, että kolareita sattuu, kun touhutaan kaikkea muuta. Hampurilaistakin olen nähnyt ratin takana syötävän, Lehti hymähtää.
Pimeän syksyn tullen pyöräilijät ja jalankulkijat mustine vaatteineen muuttuvat liikenteessä lähes näkymättömiksi.
– Valot jokaiselle päälle! Jos ei muuta, niin punainen kissansilmä vaikka poninhäntään kiinni. Johan alkaa kulkija näkyä, Lehti suunnittelee aamuöisellä huoltoasemalla.