Juttua on päivitetty tilaisuuden edetessä
Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron jäljet johtavat ulkomaille, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa.
– Meillä on yksi merkittävä tutkintalinja ja se johtaa ulkomaille Euroopan ulkopuolelle.
Linja on Leposen mukaan avattu syksyn aikana ja siinä on tehty yhteistyötä muiden maiden poliisien kanssa.
– Mahdollisia muita tapahtumankulkuja ja muita henkilöitä on poissuljettu ja siksi tämä tutkintalinja on jäänyt vahvimmaksi.
Toistaiseksi epäiltyjä ei kuitenkaan ole nimetty.
– Tietoverkossa voi varsin helposti esiintyä anonyyminä tai toisena henkilönä, Leponen sanoi.
– Tunnistaminen tapahtuu lähestulkoon siinä vaiheessa, kun henkilö on poliisin kynsissä, hän tarkensi.
Leposen mukaan on vielä auki, ovatko tietomurtaja ja kiristäjä sama henkilö tai kuinka monta henkilöä he ovat.
Hänen mukaansa juttua tutkimassa ovat Suomen parhaat tutkijat.
– Meillä on vahva käsitys siitä, että tämä rikos on ratkaistavissa, Leponen sanoi.
– Olemme jäljillä ja jossain vaiheessa tekijä tai tekijät jäävät kiinni.
Valtava tietomurto tuli julki syyskuun lopussa 2020. Vastaamo oli saanut kiristysviestin, jossa kerrottiin, että kiristäjillä oli hallussaan yrityksen potilasrekisteri. Kun Vastaamo ei suostunut kiristäjien vaatimuksiin, nämä lähettivät viestejä suoraan Vastaamon asiakkaille. Tietoja vuodettiin salattuun Tor-verkkoon asiakkaiden nimien ja henkilötunnusten kera.
Poliisi on tutkinut harvinaisen laajaa tietomurtoa 29. syyskuuta 2020 alkaen. Kaikkiaan 22 000 Vastaamon asiakasta on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Potilasrekisteri oli käräjäoikeuteen toimitettujen papereiden mukaan ollut kokonaan ilman palomuurin suojaa marraskuusta 2017 maaliskuuhun 2019. Kärjäoikeudessa on käsitelty uuden omistajan, holding-yhtiö PTK Midcon vaadetta kaupan purusta.
Vastaamo meni konkurssiin helmikuussa 2021.
Muokattu 27.10.2021 kello 13.23: Lisätty useita Leposen kommentteja tutkintalinjasta ja epäillyistä. Kello 13.35: lisätty Leposen kommentit siitä, että rikos on ratkaistavissa.