Voisilmäpullia leipova Stinde Pihlajaranta on Suomen NHL-tähtien "hallimutsi" – "Monista pelaajista on tullut ikuisia ystäviä" 

Jääkiekko: Tina ”Stinde” Pihlajarannan kahviosta saa sielunhoitoa ja voisilmäpullaa.

Paloheinän jäähallin kahvilayrittäjä Tina ”Stinde” Pihlajaranta on nähnyt monen nykyisen ja entisen liiga-, NHL- ja KHL-pelaajan kasvun juniorista aikuiseksi.

– Aloitin Konalan jäähallilla 2002. Kun Paloheinä avautui, siirryin vuotta myöhemmin tänne, Pihlajaranta muistelee kahvilatoiminnan alkua.

Pihlajaranta tuntee pelaajat ja pelaajat tuntevat hänet. Jääkiekon lisäksi Paloheinässä treenataan muun muassa taitoluistelua.

– Kaupungilla tulee usein vastaan nuoria kolmekymppisiä. He tervehtivät iloisesti ja kysyvät: ”Hei, muistatko mua?” Pihlajaranta naurahtaa.

Tänä syksynä mainiosti NHL-seura Florida Panthersissa aloittanut Anton Lundell, 20, oli koko junioriaikansa Tinan valvovien silmien alla.

– Sekä hän että kaksi vuotta nuorempi veljensä Kasper tulevat aina tervehtimään ja vaihtamaan kuulumiset tänne kahvilaan käydessään täällä.

Täällä hallilla kasvaa upeita nuoria reippaina elämään.

Stinden kahvilan keittiön ovessa on niin kykyisten kuin entisten HIFK-pelaajien valokuvia.

Kuvissa on Markus Granlundia, Patrik Lostedia, Ville Peltosta, Kim Hirschovitsia

– Mahtavia muistoja kaikista pelaajista. Monista pelaajista on tullut ikuisia ystäviä. Lennart Petrellin kanssa käymme aika ajoin luontokuvaamassa. Täällä hallilla kasvaa upeita nuoria reippaina elämään, Pihlajaranta tietää.

12 vuotta HIFK:n juniorijoukkueissa joukkueenjohtajana toiminut Tanja Jouhkimainen kehui vuolaasti kahvilanpitäjää.

– Täällä on aina näkynyt hieno kunnioitus ja käyttäytyminen toisia kohtaan. Lapset ottavat lakit päästä syödessään ja ruoasta kiitetään aina, Jouhkimainen osaa kertoa.

Paloheinän jäähallin kahviossa omaa poikaansa kentältä odotti radiojuontaja ja toimittaja Kim Sainio.

– Minulla on neljä poikaa, onneksi kaksi enää pelaa lätkää. Olen ollut tällä viikolla täällä viikon jokaisena päivänä. Olo on kuin olisi yksi huonekaluista, Sainio naurattaa.

Kun Sainio toi ensimmäisen lapsensa hallille, hän päätti heti alkuun, että kahvilanpitäjän kanssa pitää olla väleissä.

– Paloheinä on kotihallini, Sainio julistaa ja kehuu samaan hengen vetoon Stinden itse tehtyä voisilmäpullaa maailman parhaaksi.

Voisilmäpulla on kahvion myydyin herkku.

– Teen sen alusta loppuun itse, Pihlajaranta sanoo.

Koko aikuisikänsä Stinden tuntenut HIFK:n entinen kapteeni Arttu Luttinen oli pitämässä Paloheinässä syysleiriä lapsille. Hän palkitsi leiriläiset päivän päätteeksi pullalla.

– Palkinto kuuluu myös arkeen, Luttinen naurahtaa.

Hän pitää Stinden ehdottomana vahvuutena pelisilmää lasten suhteen.

– Jos Stinde näkee lapsen tulevan ovesta sisään kallella kypärin, niin kohta pojalla on pulla kädessä.

Lähtiessään Kim Sainio vielä muistuttaa, että monet lapset ja nuoret ovat käyneet kertomassa huoliaan Stindelle.

– Hallimutsin puoleen on aina voinut kääntyä, hän jaksaa aina kuunnella. Murheita on monenlaisia, kentällä ja sen ulkopuolella; vanhempien eroja, koulussa haasteita, tytöt...

– Stindelle on aina voinut kertoa ja häneltä kaikki ovat saaneet halauksen ja huolenpitoa, Sainio kertoo jäähallin arvokkaasta ja rakastetusta kahvionpitäjästä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut