Yrittäjä: Yksinyrittäjällä on monet konstit. Kun korona lamautti livekatsojat, palkittu taikuri toi temppunsa verkkoon.
Hermannissa asuva taikuri Joni Pakanen, 37, ehti tuoda ammattinsa avulla katsojien elämään iloa lähes 20 vuotta, kunnes työt pysähtyivät koronaepidemian vuoksi kuin seinään.
Pakanen ei kuitenkaan vajonnut synkkyyteen, vaan sananmukaisesti taikoi itselleen lisää töitä.
– Loin uuden Virtuaalitaikuri-konseptin, joka tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi seurata taikatemppujani verkossa, Pakanen kertoo.
Etenkin työpaikat ja erilaiset yhteisöt ovat olleet kiinnostuneita Pakasen virtuaalitaikuudesta. Tähän mennessä hanke on kerännyt verkossa jo lähes 50 000 katsojaa.
Hän pitää omana vahvuutenaan jo aiemmin hankkimaansa mediatuottajan koulutusta. Sen myötä virtuaalitaikuriksi ryhtyminen on ollut huomattavasti helpompaa.
Vaikka Pakanen on tottunut yksinyrittäjyyteen, ei hänen tarvitse silti puurtaa urallaan yksinäisenä.
– Kieltämättä myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen yhdistäminen on haastavaa kelle tahansa yksinyrittäjälle, Pakanen myöntää.
– Viitisen vuotta sitten kokosin kuitenkin itselleni viisihenkisen strategiaryhmän, jonka kanssa kokoonnun pari kertaa vuodessa miettimään, miten voisin toimia yrittäjänä vielä paremmin. Siitä on ollut selvästi hyötyä.
Pakanen myöntää, että elävän yleisön puuttuminen koronakauden esityksistä harmitti häntä aluksi. Taikuuden maaginen maailma on kuitenkin kiinnostanut ihmisiä vuosisatojen ajan, eikä taikatemppujen lumo ole Pakasen mielestä edelleenkään haihtunut.
– Vaikka taikuus on parasta livenä, varmasti virtuaalitaikuus jää elämään myös koronaepidemian jälkeenkin.
– Varsinkin vaikeina aikoina suomalaiset tarvitsevat leivän lisäksi ehdottomasti myös näitä sirkushuveja.
Helsingin yrittäjät ry palkitsi Pakasen 28. lokakuuta vuoden 2021 helsinkiläisenä yksinyrittäjänä.
– Voittajan valinnassa korostui Pakasen innovatiivisuus ja omaperäisyys. Korona-aika on haastanut tapahtuma-alaa ja luovan alan yrittäjiä, ja Pakanen on onnistunut kehittämään toimintaansa nopeassa aikataulussa ja luomaan onnistuneen tuotteen, arvioi palkintoraati.
Raati muistuttaa, että Pakanen on viihteen monipuolinen ammattilainen, joka on saanut aiemmin tunnustusta sekä esiintyjänä että taikurina.