Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikko Leppilampi joulukiertueelle – Arvaatko minkämaalaisilla lauluilla?

Joulukausi on täällä jälleen, sillä sen varmoja merkkejä ovat marraskuussa käynnistyvät artistikiertueet.

Osmo Ikonen ja Mikko Leppilampi bändeineen lähtevät kiertueelle, joka starttaa Helsingin Astoria-klubilta ensi perjantaina 5. marraskuuta.

Kahdeksan esityksen kiertue ulottuu muun muassa Porissa, Porvoossa ja Jyväskylässä. Helsinkiin Astoria-klubille Osmo´s Christmas Show palaa taas 1. joulukuuta.

– Ohjelmisto on rakennettu sellaiseksi, että vielä marraskuussa pääpaino on muussa kuin joulumusiikissa, mutta sen määrä lisääntyy joulua lähestyttäessä, Osmo Ikonen kertoo.

– Minua itseäni ei niinkään haittaa se, että joulumusiikkia kuuluu kaupungilla jo reilua kuukautta ennen joulua. Päälle tunkeva kaupallisuus sen sijaan on ärsyttävää.

Mikko Leppilampi on totuttu näkemään estradeilla ennen kaikkea juontajana, mutta nyt on toisin, sillä nyt häntä kuullaan myös laulajana. Esitysten skaala on laaja.

Esimerkiksi viime vuonna Masked Singer -kisassa hämmästyttänyt Leppilampi todisti sen, että hänen äänensä taipuu rajusta raspirokista herkkään tunnelmointiin saakka.

Koronaepidemiasta ja sen hurjista rajoituksista toipuville suomalaisille Leppilammella on selkeä viesti.

– Toivon todella, että uskallatte lähteä konsertteihin, sillä tapahtuma-ala tarvitsee teitä. Pidetään yhdessä hauskaa, nyt kun siihen vihdoin on lupa, Leppilampi muistuttaa.

– Perinteinen joulumusiikki on näin loppuvuonna olennainen osa lähes kaikkien suomalaisten elämää, Ikonen myöntää.

– Vaikka jouluun kuuluvat määrätyt traditiot, on hienoa, jos Suomessa sävellettäisiin nykyistä enemmän myös uutta joulumusiikkia.

Ikosen ja Leppilammen kiertueella kuullaan ohjelmistoa, jossa on vaikutteita sekä amerikkalaisesta viihde- ja jazzpohjaisesta joulumusiikista että myös perinteisiä suomalaisia joululauluja uudelleen sovitettuina.