Harvempi kuin joka kymmenes helsinkiläinen äänesti kaupungin rahanjaosta – tämä asia ihmetytti ehdotuksissa

Kaupunkilaisissa on herättänyt ihmettelyä se, että Helsingin osallistuvan budjetoinnin hanke-ehdotuksissa on ollut mukana muun muassa koulujen pihakunnostuksia sekä terveysasemille lääkärien palkkaus.

Omastadin äänestys päättyi viime viikolla. Esimerkiksi ehdotus terveysasemien lisälääkäreistä ei menestynyt äänestyksessä. Siihen liittyen kummasteltiin sosiaalisessa mediassa, miksi asukkaiden pitäisi erikseen äänestää rahaa asioille, jotka jo lähtökohtaisesti kuuluvat kaupungin vastuulle.

Kehittämispäällikkö Kirsi Verkka kaupunginkansliasta toteaa Helsingin Uutisille, että Omastadissa ei ole haluttu sulkea pois mitään asioita ehdotettavien listalta. Kaupunkilaiset ovat itse tehneet ideat, joista äänestykseen valitut ehdotukset oli muokattu, esimerkiksi yhdistelty monta samankaltaista ideaa yhdeksi ehdotukseksi.

– Ideoiden ja ehdotusten kriteerinä on, että ne ovat kaupungin toimintaa. Näin ollen kaupunkilaiset voivat ehdottaa kaikenlaisia asioita, joilla voidaan parantaa tai täydentää kaupungin toimintaa tai kehittää jotain aivan uutta. Tälläkin kertaa mukana on ollut 396 ehdotusta, jotka kaikki ovat kaupungin toimintaa: ulkokuntosalit, puistojen parantaminen, päihdepalvelut ja niin edelleen, Verkka selvittää

– Mielestämme ei ole ollut perusteltua sulkea joitakin asioita pois ehdotettavien listalta. Omastadin tarkoituksena on tuoda näkyväksi ja yhteiseen keskusteluun sitä, mihin yhteisiä verorahoja käytetään, mitä asioiden toteutus maksaa ja miten kaupunki toteuttaa ja tuottaa asioita.

Tämän syksyn Omastadissa äänesti 47 064 kaupunkilaista ja kaikkiaan 75 ehdotusta eteni toteutusvaiheeseen. Suosituimmat aiheet käsittelivät liikuntaa, luontoa ja ympäristöä sekä siisteyttä. Kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa hankkeiden toteuttamiseen.

Äänestysprosentiksi muodostui 8,1. Se on Verkan mukaan kansainvälisesti verraten erinomainen tulos osallistuvan budjetoinnin äänestykseksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut