IL: Lihansyönti ei lopukaan kaikissa Helsingin kaupungin tilaisuuksissa

Helsingin kaupunki ilmoitti tiistaina verkkosivuillaan, että kaupungin tilaisuuksissa ei tammikuusta lähtien tarjota enää lihaa ja kahvimaidon tilalle tulee kaurajuoma.

Iltalehden mukaan sääntöön on kuitenkin poikkeus. Lihaa voidaan edelleen tarjota ”perustelluista syistä” pormestarikunnan tai muun kaupungin ylimmän johdon järjestämissä tilaisuuksissa.

Tiimipäällikkö Johanna af Hällström kertoo Iltalehdelle, että jatkossa pormestari tai muu ylin johto voi esimerkiksi tarjota riistaa ulkomaisille vieraille.

Hällströmin mukaan ohjeeseen haluttiin jättää mahdollisuus esitellä suomalaista ruokakulttuuria laajasti ja monipuolisesti.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tuomitsi Helsingin linjaukset ympäristöystävällisistä tarjoiluista "viherpesuksi" Maaseudun Tulevaisuudessa.

– Helsingillä on tietysti oikeus päättää, mitä he haluavat tarjota, ei siinä mitään. Viherpesulta tämä kuitenkin haisee, sillä energiapolitiikallaan kaupunki on oikea häpeäpilkku, kommentoi Marttila lehdelle viitaten kivihiilen polttoon.

Helsingissä on lisätty kasvisruokia myös kouluihin ja laitosruokailuihin, mutta ainakaan toistaiseksi lihasta ei ole niissä kokonaan luovuttu.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti helmikuussa 2019, että maito- ja lihatuotteiden käyttö kaupungin tarjoamissa ruokapalveluissa puolitetaan vuoteen 2025 mennessä. Päätös tukee kaupungin päästövähennystavoitteita.

Voimaan 1.1.2022

Linjaus tarjoiluista kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa

Tilaisuuksissa tarjoillaan sesongin mukaista kasvisruokaa ja/tai vastuullisesti pyydettyä lähikalaa, Reilun kaupan tuotteita (vähintään kahvi, tee, banaani), kahvimaitona kauramaitoa.

Tilaisuuksissa ei tarjoilla lihatuotteita.

Erikoisruokavaliot huomioidaan.

Tilaisuuksissa käytetään ainoastaan kestoastioita ja -aterimia.

Juomapulloja ei käytetä, vaan juomat tarjoillaan kannuista.

Tarjoiluja sisältäviin tilaisuuksiin kutsutuilta pyydetään sitovat ilmoittautumiset ruokahävikin välttämiseksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut