Ärsyttääkö väärin pysäköity sähköpotkulauta? Nyt voit käräyttää Voi-käyttäjän netissä

Sähköpotkulautoja vuokraava Voi on luonut nettisivun, johon kuka tahansa voi ilmoittaa sen väärin pysäköidyistä laudoista. Yritys kertoo tiedotteessaan, että RaportoiVoi-verkkosivun tavoitteena on lisätä lautojen turvallisuutta ja edistää niiden oikeaa pysäköintiä.

– Olemme testanneet vastaavaa palvelua Isossa-Britanniassa, missä se sai hyvän vastaanoton. Toivomme, että suomalaiset ottavat palvelun käyttöön ahkerasti ja ilmoittavat aktiivisesti meille, jos sähköpotkulauta haittaa heidän kulkuaan esimerkiksi jalkakäytävällä, sanoo tiedotteessa Voin operatiivisesta toiminnasta Suomessa vastaava johtaja Reetta Alastalo.

Voi-sähköpotkulaudasta voi ilmoittaa joko syöttämällä sen nelinumeroisen tunnistekoodin tai ottamalla kuvan laudassa olevasta QR-koodista.

– Tiimimme käsittelee jokaisen ilmoituksen ja pyrimme siirtämään laudat mahdollisimman nopeasti, Alastalo sanoo.

Hän kannustaa ketä tahansa kadulla liikkuvaa siirtämään lautaa, jos havaitsee, että se aiheuttaa välittömän vaaran esimerkiksi polkupyöräilijöille pimeässä.

– Teemme aktiivisesti yhteistyötä kaupunkien kanssa ja määrittelemme alueita, joissa estämme pysäköinnin gps-teknologian avulla. Viestimme myös käyttäjillemme oikeasta pysäköinnistä, Alastalo selvittää.

Hänen mukaansa sähköpotkulautojen pysäköintiä voidaan tutkitusti parantaa pysäköintitelineillä ja maahan maalatuilla parkkiruuduilla. Voi haluaakin, että niitä tulee lisää.

Helsinkiin uusi sähköpotkulautayrittäjä – laudoissa ominaisuus, jolla väärinkäyttäjät on helppo käräyttää

Sähköskuutteihin nopeus- ja käyttörajoituksia myös Vantaalla – "Nyt on käyttäjien vuoro osoittaa vastuullisuutta"

Kerassa ja Kilossa käyttöön sähköpotkulautoja – pilottihankkeessa yritetään parantaa lautojen pysäköintiä

Tutkimus paljastaa: Sähköpotkulautojen vihreys on falskia puhetta – häviävät jopa busseille

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut