Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtio käytti 250 000 euroa kannustaakseen suomalaisia joukkoliikenteeseen, somekansa pöyristyi: "#taasmennään ilman järkeä"

Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) joukkoliikennekampanja raivostuttaa sosiaalisessa mediassa. Muun muassa keikoille kannustavaa kampanjaa pidetään vastuuttomana tilanteessa, jossa koronatartuntojen ja sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on korkealla.

– Mitä sinä olet kaivannut – keikkoja, työkavereita, kaukana asuvia isovanhempia? Sinua odotetaan, twiittasi valtioneuvoston kanslian (VNK) Suomi toimii -viestintätili perjantaina.

Kampanjan aihetunniste #taasmennään on ollut Twitterissä päivän kuumimpia puheenaiheita, mutta päivän mittaan vastatunniste #eimennä on noussut suositummaksi. Valtaosa #taasmennään-tunnisteellakin merkityistä viesteistä kritisoi kampanjaa.

– #taasmennään ilman järkeä, kommentoi esimerkiksi neurotieteilijä Pirta Hotulainen.

– #eimennä ennen kun pandemia on ohi. Tai minä en ainakaan mene. Menkää te jotka pystytte, twiittaa myös keuhkolääketieteen professori Marjukka Myllärniemi.

Mentalisti Pete Poskiparta toteaa tuplarokotettuna "menevänsä järkevästi", mutta ei ymmärrä kampanjaa.

– Ajoitus on täysin väärä ja sanoma tässä tilanteessa vain provosoi. Nyt pitäisi kampanjoida sen puolesta, että jos / kun menemme niin menemme fiksusti eikä sen puolesta, että "nyt mennään eikä meinata".

Moni twiittaaja huomauttaa, että viralliset luvut kertovat epidemian kiihtymisestä. Esimerkiksi tänään Suomessa on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yli 2 000 uutta koronatartuntaa. Luku sisältää viikonlopun tartunnat.

Taas mennään - kampanjan kotisivuilla kerrotaan, että kampanjan on tehnyt mainostoimisto Hasan & partners ja se maksaa 250 000 euroa.

– Verovarojen tuhlaaminen näin järjenvastaiseen mainoskampanjaan on väärin, kommentoi esimerkiksi eräs salanimellä esiintyvä kirjoittaja Twitterissä.

Kampanjan takana ovat muun muassa valtioneuvoston kanslia (VNK), LVM, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto sekä kunnat. Sen tarkoitus on kannustaa joukkoliikenteen käyttöön.

Videolla esiintyjät odottavat yleisöä.

– Bussilla pääsee vaikka konserttiin, leffaan tai teatteriin. Ja arkena töihin, selittää videota LVM:n kommentti, jonka on allekirjoittanut Susanna.