Kaksi 14-vuotiasta poikaa pakotti 15-vuotiasta liikkumaan kanssaan Vantaalla ja Helsingissä –  Samalla uhria hakattiin ja häneltä vietiin omaisuutta

Kaksi 14-vuotiasta poikaa pakotti väkivaltaisesti 15-vuotiasta poikaa liikkumaan kanssaan Vantaalla ja Helsingissä lokakuun lopussa.

Teon aikana 15-vuotiasta pahoinpideltiin astalolla siten, että hän sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

– Lisäksi epäillyt anastivat häneltä omaisuutta väkivaltaa käyttämällä, kertoo rikollista tekoa selvittäneen Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Sampsa Aukio tiedotteessa.

Aukion mukaan tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä vapaudenriisto, ryöstö ja törkeän pahoinpitelyn yritys.

Alle 15-vuotiaat tekijät eivät ole kuitenkaan rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan.

– Asiaan puututaan yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa, mikä voi johtaa lapsen liikkumavapauden rajoittamiseen oman prosessinsa mukaisesti. Lisäksi tekijät ovat nuoresta iästään huolimatta velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingot, Aukio muistuttaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut