Liikenne: Tehvo Niskanen ihmettelee, miksi täysiä bussivuoroja lopetettiin.
Nousu Riukuharjun päälle on polven nivelrikon takia Tehvo Niskaselle liian raskasta. Kun bussi 36 kulki tunnin välein, eläkkeellä oleva Niskanen pääsi lähipysäkiltään helposti esimerkiksi Kannelmäen Kauppakeskus Kaareen ja Pohjois-Haagan kirjastoon. Nyt kun vuoroja on supistettu neljään päivässä, hän on käyttänyt oman auton puuttuessa myös taksia.
– Se on hirveän hankalaa, kun täytyy koko ajan miettiä, miten ostaa ostokset ja miten se kulkee. Se ei synkkaa.
Linjan 51 lakkauttaminen hankaloittaa Niskasen käyntejä Mäkelänrinteen uimahallilla. Uinti on hänelle tärkeää jalan kuntoutuksessa.
Riukuharjulla kysytään, olisiko vuoroja voitu karsia sieltä, missä busseja kulkee tiheämmin. Niskanen kertoo saaneensa joskus HSL:ltä kommentin, että kun teillä kaikilla on oma auto. Eräs alueella asuva pariskunta kertoo omistavansa auton, mutta matkustaneensa 36:lla sen sopiessa aikatauluihin. Nyt he kertovat nähneensä, miten ikäihmiset odottavat kauppamatkoillaan bussia.
HSL:ltä kerrotaan, että linjan 36 vuorojen supistaminen on osa koronaepidemiasta johtuvia säästötoimenpiteitä ja 51:n lakkauttaminen osa Helsingin poikittaisten bussilinjojen uudistusta. Joukkoliikennesuunnittelija Petteri Kantokari kertoo, että näistä tuli etenkin 51:n osalta palautetta, kun muutokset tapahtuivat elokuun puolivälissä.
– Saimme silloin paljon palautteita, jotka kohdistuivat oikeastaan kaikkiin lakkautettaviin linjoihin. Siellä ei noussut mitään semmoista uutta, mitä emme olisi tienneet jo suunnitelmaa tehdessä.
Minulla on toive, että 36 muutettaisiin niin kuin se ennen kulki.
Kantokari sanoo, että olisi hyvä, jos voitaisiin tehdä kaikkia hyödyttäviä muutoksia, mutta kun joukkoliikennettä tarjotaan nimenomaan joukoille, se ei ole aina mahdollista.
HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Miska Peura kertoo, että reittien suunnittelussa kerätään aina ensin tietoa esimerkiksi liikkumiskyselyillä ja hyödyntämällä matkapuhelinten liikkumisdataa, jotta saadaan peruskuva eri alueiden asukkaiden tarpeista.
– Sitä me tietysti aina tavoittelemme, että saisimme mahdollisimman suuren osan ihmisistä käyttämään joukkoliikennettä. Kun raha rajoittaa mahdollisuuksia, niin aina ei voida tarjota kaikille niin hyviä yhteyksiä kuin haluttaisiin. Sitten täytyy keskittyä kaikkein tärkeimpiin yhteyksiin ja suurimpiin matkustajavirtoihin.
Esimerkiksi linjalla 59 kulkee arkisin Konalan kautta yli sata vuoroa vuorokauden aikana Pasilaan ja Kalasatamaan, minne on paljon matkustamisen tarvetta.
Riukutiellä asuva Tehvo Niskanen kertoo kokemuksensa linjojen 36 ja 51 tarpeesta, että bussit olivat ennen muutoksia lähes aina täynnä matkustajia.
– Minulla on toive, että 36 muutettaisiin niin kuin se ennen kulki, silloin se palveli meitä hyvin. Sitten joku, sen ei tarvitse olla määrätty numero, joka kulkisi Pohjois-Haagaan.