Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi paljastaa, mitä KFC:n avajaisissa tapahtui – otti kiinni 4 henkilöä

Helsingin poliisi otti kiinni neljä ihmistä, jotka osallistuivat Itäkeskuksen KFC-ravintolan avajaisia vastustavaan protestiin torstaina.

Helsingin poliisi kertoo, että henkilöt laskettiin vapaiksi torstai-iltana. Kiinniotetuille ei esitetty rangaistusvaatimuksia. Kiinniotot tehtiin rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

Poliisin mukaan järjestyksenvalvojat osoittivat protestille sopivamman paikan, mutta henkilöt eivät siirtyneet, jolloin järjestyksenvalvojat joutuivat poistamaan heidät paikalta.

– Poliisi haluaa avata tapahtumien kulkua, sillä asia on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Keskusteltuaan järjestyksenvalvojien kanssa ja kokonaisarvion tehtyään poliisi katsoi, että pelkkä paikalta poisto ei olisi ollut riittävä toimenpide, sillä häiriö olisi saattanut jatkua. Poliisin ratkaisu oli ottaa neljä henkilöä kiinni poliisilakiperusteisesti, Helsingin poliisi twiittasi perjantaina.

Poliisi tuli paikalle sen jälkeen, kun järjestyksenvalvojat ilmoittivat poliisille tekemistään kiinniotoista.

Mediat kertoivat eilen, että eläinoikeusaktivistit olivat pystyttäneet useita päiviä ennakkoon ravintolan eteen teltan. Heidän uskottiin jonottavan ravintolaan.

– Mä oon jonottanut täällä, en itseni takia, vaan miljardien kanojen ja muiden sorrettujen eläinten puolesta, aktivisti Benjamin Pitkänen sanoi Ylen mukaan. Hänet poistettiin Ylen mukaan nopeasti puheen alkamisen jälkeen.

Juttu muokattu 12.11. Klo 13.05: Lisätty Ylen kuvaus tapahtumista.