Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huippulaulaja Diandralla on erikoinen kyky: "Näen musiikin mielessäni väreinä"

Musiikki: Laulaja näkee kirjaimet väreinä.

Laulaja Diandra Floresin, 27, syksy on ollut huikaisevan vauhdikas.

Hänet on nähty muun muassa Ylellä Elämäni biisi -ohjelmassa, lisäksi ensi tammikuussa alkavat Alfa-tv:llä uusinnat hyvän suosion saaneesta Toivesäveliä-sarjasta.

– Livekeikkoja on nyt ollut joka viikko keskimäärin puolenkymmentä, Diandra kertoo innostuneena.

Loppuvuoden aikataulujen polttopisteessä on joulukonserttikiertue nimeltä Kerran joulukuun aikaan. Lähes parinkymmenen konsertin sarja kiertää Suomen kirkoissa aina Salosta ja Oulusta Joensuuhun saakka.

Helsingissä konsertit järjestetään Paavalin kirkossa 21. marraskuuta ja 8. joulukuuta.

Kun joulukiertueen viimeinen konsertti on pidetty 22. joulukuuta, Diandra pääsee itsekin aloittamaan varsinaisen joulunvieton.

– Olen syntynyt Hyvinkäällä, ja sinne menen tänäkin jouluna. Lähipiiriä on koolla varmaan tuollaiset parikymmentä henkeä, Diandra arvioi.

– Minun tehtäväni on joulun aikaan huolehtia jälkiruuista. Haen myös mielelläni kaupasta joulukukat ja mantelikroissantit, Diandra naurahtaa.

– Lahjat käyn hakemassa aina aika myöhään, aatonaattona.

Diandralla on parhaillaan työn alla myös uusi levy. Tällä kertaa sen tuottaa Kaiku Recordings. Samassa levy-yhtiössä on Diandran lisäksi myös koko joukko musiikkitaivaan kiintotähtiä, esimerkiksi Juha Tapio, Maija Vilkkumaa ja Laura Voutilainen.

– Studiossa olen ollut kesästä lähtien ja valmista jälkeä tulee tasaisesti. Erityisen mukavaa on se, että teen tätä levyä kokonaan uusien muusikoiden kanssa, Diandra luonnehtii.

– Levyn julkistamisen tarkkaa aikaa ei tiedä vielä kukaan, mutta se kyllä menee ensi vuoden puolelle.

Diandralla on laulamisen lahjan lisäksi myös muita erikoisia, tavallisuudesta poikkeavia lahjoja. Yksi niistä on synestesia eli aistihavaintojen sekoittuminen.

Hänellä tämä ominaisuus ilmenee muun muassa musiikin ja tekstin näkemisen erilaisina väreinä ja muotoina.

– Se ominaisuus vain on minulla koko ajan, enkä edes ajattele sen olevan mitään erityistä. Näin on ollut jo aivan lapsesta saakka, Diandra mainitsee.

– Esimerkiksi sanasta ”joulu” tulee minulle mieleen valkoinen väri, koska näen J-kirjaimen aina mielessäni valkoisena. Muut voivat nähdä saman kirjaimen aivan erivärisenä, mutta minulle tuo asia vain on näin, Diandra toteaa.

Hän on erikoisen ominaisuutensa kanssa hyvässä seurassa, sillä muun muassa säveltäjämestari Jean Sibeliuksen on arvioitu olleen synesteetikko.