Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vasemmistoliiton Haglund: ”Maksutonta joukkoliikennettä voisi kokeilla Helsingissä” – uskoo tämän veroprosentin riittävän

Joukkoliikenne: Mia Haglund kasvattaisi HSL:n kuntaosuutta.

HSL:n joukkoliikenteen AB-lippu maksaa tällä hetkellä 62,70 euroa. Ensi vuonna hinta nousee 65,30 euroon. HSL on suunnitellut myös tasahintamallia, jolloin hinta voisi nousta hieman yli 70 euron.

– Henkilökohtaisesti uskon, että kipuraja on ylitetty. Ihmiset alkavat jättäytyä pois joukkoliikenteestä, koska lippu on niin kallis, sanoo kaupunginvaltuutettu Mia Haglund (vas.).

Koronan synkentämä talous aiheuttaa kuitenkin HSL:lle jatkuvaa painetta nostaa lippujen hintoja. HSL:n rahoitus toimii niin, että puolet tulee lipputuloista, toisen puolen maksavat kunnat. Koronan takia kuntien osuus on kuitenkin liki 60 prosenttia. Haglund näkee kuntaosuuden kasvattamiselle selkeitä perusteita.

–  Joukkoliikenteen 50/50-rahoitusmalliin pitää tuoda enemmän joustoa. Raideliikenteeseen perustuvan kaupunkikehityksen liikenneinvestointien rahoittaminen näin vahvasti lipputuloilla ei ole kestävää. Raideinvestoinnit nostavat maan arvoa, joten alueiden kaavoittamisen ja rakentamisen tuomia tuloja tulisi kytkeä vahvemmin joukkoliikenteen rahoittamiseen, Haglund kertoo.

Näin on myös Helsingin kaupunkiympäristölautakunta esittänyt lausunnossa HSL:lle.

– Erityisen hyvä paikka pohtia sekä investointien rahoitusta että lippujen hintakehitystä on HSL:n uuden strategian yhteydessä.

AB-kausilipulle tulee vuorokaudessa hintaa noin 2,10 euroa. Jos lipun ostaa kerralla koko vuodeksi, hinta on 1,74 euroa. Yli 70 vuotta täyttäneillä hinta voi olla vain 0,96 euroa päivässä.

Mikä olisi sopiva hinta lipulle, jotta useampi ihminen siirtyisi tai palaisi joukkoliikenteen käyttäjäksi?

– Esimerkiksi Itävallan Wienissä vuosilippu maksaa euron päivässä. Toki lipun 365 euroa pitää maksaa kerralla. Helsingissä voisi myös kokeilla millaisia vaikutuksia olisi sillä, että vanhukset pääsisivät joukkoliikenteeseen ilmaiseksi. Se kannustaisi heitä aktiiviseen elämään. Jos lipun hinta on liian korkea, se rajoittaa pienituloisten vanhusten edellytyksiä liikkua kaupungissa.

Helsingin ratikkaverkosto laajenee hurjalla vauhdilla – Marjatta, 82, odottaa ensi vuonna valmistuvaa yhteyttä kuumeisesti: "Pääsen ovelta ovelle"

Haglund tuo aktiivisesti esiin maksutonta joukkoliikennettä Helsinkiin. Malli on ollut Tallinnassa käytössä vuodessa 2013 lähtien. Luxemburg otti sen käyttöön hiljattain.

– Tallinnassa se johti siihen, että kaupunki sai lisää asukkaita. Tallinnassa oli varmasti laskettu sen varaan, että maksutonta joukkoliikennettä rahoitetaan kasvavilla verotuloilla. Helsingissä en uskaltaisi laittaa joukkoliikenteen rahoitusta vain uusien veronmaksajien varaan.

Helsingin ilmaisen joukkoliikenteen Haglund rahoittaisi kunnallisveron korotuksella. Hänen mukaansa 1–1,5 prosenttiyksikön korotus voisi olla riittävä.

Helsingin Sanomat teki vuonna 2017 tutkimuksen, jonka mukaan 59 prosenttia helsinkiläisistä olisi valmiiita korottamaan veroprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä, jos joukkoliikenne olisi maksuton.

Jääkö AB-lippu historiaan? – näin paljon HSL-lipun hinta voi nousta, jos uusi ehdotus toteutuu

HSL uudistaa lippujen hinnoittelua – tätä hintakatto tarkoittaa

Laskeeko HKL:n iso mullistus lippujen hintoja? – HSL nostaa historiasta kaksi päivänselvää esimerkkiä

"Pieni- tai keskituloiselle ainoa tapa päästä kiinni omakotitaloasumiseen" – raitiovaunukuljettaja Robert pelkää tärkeän työsuhde-edun lopettamista