Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rokotuspakkoa ei valmistella

Suomessa ei ole valmistella koko väestölle koronapandemiaan liittyvää rokotuspakkoa, kertoi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki.

STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio puolestaan totesi, ettei rokotepakko sovi suomalaiseen käytäntöön.

Keskiviikkoon mennessä Suomessa on 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista rokotettu kahdella annoksella 80,6 prosenttia. Vähintään ensimmäisen annoksen on saanut 86,2 prosenttia.

– Niistä, jotka ovat voineet saada rokotteen, on noin 670 000 täysin rokottamatonta. Kaikista tärkeintä on ottaa ensimmäinen annos, Kontio sanoi STM:n ja THL:n tiedotustilaisuudessa.

Rokotustahti on hidastunut todella paljon molempien rokotusten osalta. Vaikka 80 prosentin rokotuskattavuus saavutettiin, ei se ole Kontion mukaan riittävä pysäyttämään epidemiaa.

– Kakkosannosten teho on hyvä vakavaa tautia vastaan. Rokote ei täysin estä infektiota tai tartuntaa eteen päin. Koska rokotteen suoja näyttää hiipuvan enemmän toisen annoksen jälkeen iäkkäämmillä, annetaan heille ja riskiryhmään kuuluvilla kolmas annos. Päätöksiä kolmannen annoksen antamisesta myös muille ei ole tehty, Kontio jatkaa.

Tällä hetkellä kolmannen annoksen voi saada kuuden kuukauden päästä toisesta annoksesta.

– Meillä ei ole tietoa, mikä on paras väli toisen ja kolmannen annoksen välillä. Tästä kertyy meille lisää tietoa. Yleensä immunologisesti on parempi, mitä pidempi on väli kolmannelle annokselle. Se on paras pitkäaikaista suojaa varten. Voi olla, että väliä lyhennetään. Tätä Arvioimme maailman ja oman tutkimustiedon perusteella, Kontio sanoo.