Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rokottamattomien riski sairastua suurimmillaan – Päätyneet 33 kertaa todennäköisemmin tehohoitoon kuin rokotetut

Rokottamattomien riski saada koronatartunta on nyt suurimmillaan, todetaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa.

Rokottamattomat ovat päätyneet erikoissairaanhoitoon elo–lokakuun aikana 19 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 33 kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut.

Viime viikolla todettiin noin 5 900 uutta koronatapausta, kun tätä edeltävällä viikolla koronatapauksia todettiin noin 5 200.

– On turha ottaa riskiä, kun rokote on tarjolla. Sillä suojataan itseä ja muita, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

THL:n projektipäällikkö Anna Katz selvittää THL:n arvioineen, että ravintolat, baarit ja yökerhot ovat riskialttiita tilanteita. Hän muistuttaa, että ravintolarajoitusten alueella koronapassin on hyvä olla käytössä koko ajan.

– Jos on rokottamaton, kannattaa kahdesti miettiä lähtöä tilanteeseen, jossa paljon tuntemattomia ihmisiä ja ollaan tiiviisti. Rokottamattomien riski sairastua on nyt korkein.

Hänen mukaansa tartunnat leviävät, kun samassa taloudessa asuvat tartuttavat toisensa. Tartuntoja tulee lisäksi sosiaalisten kontaktien kautta, kun tavataan sukulaisia ja ystäviä sekä työpaikoilta.

– Epidemiaa torjutaan monilla keinoilla, joista rokotus on tärkein. Yksi keino ei yksin riitä. Tulee esimerkiksi mieluummin vähentää kontakteja, jotta se johtaa tartuntojen laskuun.

STM:n johtaja asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkkikin toteaa, että ihmisillä on paljon kontakteja. Sen kautta viruksella on paljon mahdollisuuksia levitä.

– Epidemia päättyy joskus ja kärki taittuu. Nyt me ostamme aikaa, että tämä joskus päättyy. Pidetään yhteiskunta mahdollisimman avoimena, mutta hyvin kohdennetut rajoitukset voivat olla tarpeen, Voipio-Pulkki sanoo.