Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Urheilussa saadut kasvomurtumat tuplaantuneet, kertoo tuore Husin tutkimus – Näissä lajeissa eniten murtumia

Sirpa Repo

Urheilussa saadut kasvomurtumat ovat viimeisten 30 vuoden aikana kaksinkertaistunut. Tulos perustuu Töölön sairaalan tapaturma-aseman suu- ja leukakirurgian päivystyksen tietoihin vuosina 2013–2018, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotteessaan.

Tapaturma-asemalla hoidetuista vajaasta 3 000 kasvojen murtumista 213 eli 7,3 prosenttia oli saatu urheillessa. Näistä murtumista joka neljäs eli 25,8 prosenttia oli peräisin jääkiekosta, 21 prosenttia jalkapallosta, 16 prosenttia ratsastuksesta ja 10 prosenttia kamppailulajeista.

– Yhtä urheilulajia ei kuitenkaan kannata nostaa tikunnokkaan, sanoo tiedotteessa erikoistuva hammaslääkäri ja tohtoritutkija Tero Puolakkainen Husin suu- ja leukakirurgian linjalta.

Vammojen vakavuuteen vaikuttavat Puolakkaisen mukaan monet seikat.

– Niitä ovat esimerkiksi pelaajien tai ottelijoiden lukumäärä, toiminnan tempo ja suojavarusteet, sekä onko kyseessä törmäys, putoaminen vai isku, ja millä voimalla ja miltä suunnalta ne tulevat, luettelee Puolakkainen.

Tiedotteessa kerrotaan, että jääkiekossa tulee eniten kasvojen vammoja, koska siinä alaleuka ja hammasalue ovat paljaina. Jalkapallossa taas syntyy puskuissa törmäyksiä tai saadaan potkuja kasvoihin ja leukaan.

Ratsastuksessa useimmat kasvojen alueen vammat tulevat hevosen potkaistua kasvoihin esimerkiksi hevosta talutettaessa tai hoitaessa. Erityisesti hevosurheilussa syntyvät vammat ovat tiedotteen mukaan usein vakavia.

Lähes puolet Töölön tapaturma-aseman suu- ja leukakirurgien hoitamista kasvojen murtumista tarvitsi kirurgista hoitoa kasvojensa vammoihin. Heistä 13 prosentilla oli vammoja myös muissa kehon osissa.

– Turvallisuuden pitäisi olla aina etusijalla. Kunkin lajin suositellut suojavarusteet ovat minimi, joita tulee käyttää. Pienikin onnettomuus ilman suojavarusteita voi johtaa kuukausien hoitokierteeseen, Puolakkainen toteaa.

Hän sanoo, että NHL:ssä on vahvasti kannustettu pelaajia käyttämään kasvosuojia. Nämä käytössä olevat varusteet eivät Puolakan mukaan suojaa kasvojen alakolmannesta. – Jalkapalloon en suosittelisi raskaita suojavarusteita, mutta hammassuojat voisivat olla tarpeen. Hevosen välittömässä läheisyydessä taas on hyvä pitää suojavälineitä, Puolakkainen sanoo.

Urheilussa kasvomurtuman saaneista kolme neljästä oli miehiä. Heidän keski-ikänsä oli 27,7 vuotta, naisten keski-ikä oli 28,6. Kasvomurtumia tapahtui urheilussa eniten helmi–huhtikuussa.

Yli puolet miesten kasvomurtumista oli syntynyt yhteentörmäyksessä toisen pelaajan kanssa. Naisten kasvovammoista vajaat puolet oli seurausta muusta kuin toiseen pelaajaan törmäämisestä.

Tässä tutkimuksesta jätettiin pois hammasvammat, pyöräily-, skeitti- ja potkulautaonnettomuudet, koska niistä raportoidut tiedot olivat tutkimuksen kannalta vajavaisia muun muassa päihteiden käytön osalta. Tuloksia verrattiin tilanteeseen vuosina 1981–1985.