Moni uusmaalainen näki tänä aamuna ikkunastaan ensilumisen maiseman, kun taas useimmat pääkaupunkiseudun asukkaat eivät. Aamupäivän mittaankin ajokeli on vaihdellut hurjasti jopa Uudenmaan sisällä.
– Nurmijärvellä kaunis talvinen keli ja samaan aikaan Porvoonväylällä pyryttää. Ajonopeus kannattaa mukauttaa vaihtuviin sääoloihin sopivaksi, twiittasi Finntraffic LiikennetilannePKS -tilillä aamulla.
Päivystävä meteorologi Jani Parviainen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että pääkaupunkiseudulla lunta on mitattu vain Espoon Nuuksion sääasemalla. Siellä oli aamulla 6 senttimetrin lumikerros.
– Pääkaupunkiseudulla ei oikeastaan ole muualla lunta mitattu mittausasemillamme. Muualla näyttää nollaa.
Hyvinkään mittauspisteessä puolestaan oli aamulla 4 senttiä lunta ja Salossa peräti kahdeksan. Salon pohjoispuolella on jo kunnon hanki, Somerollakin satoi yön aikana 9 senttiä lunta.
Ilmatieteen laitoksen mittausasemia on varsin harvassa, joten tarkkaa käsitystä lumirajan sijainnista ei ole.
Seuraava sadealue on tulossa jo tiistaina illalla.
– Se alkaa lumisempana Uudenmaan pohjoisosissa, missä ollaan pakkasella. Aamuyöllä lämpö nousee jo plussalle eikä lunta varmaankaan jää maahan, Jani Parviainen kertoo.
Keskiviikkoiltana ollaan taas lähellä pakkasasteita, mutta sää lauhtuu taas nopeasti. Torstaina iltapäivällä Uudellamaalla ollaan plussan puolella 3–6 astetta ja lämpimintä on rannikolla.
– Perjantai on vähän mielenkiintoisempi, kun Suomenlahdella on säärintama sateineen ja pohjoispuolelta alkaa kylmää ilmaa virrata etelään asti. Siinä ollaan nollan tuntumassa eli lunta voi tulla ihan etelärannikollekin.
Perjantain sade-ennuste on Parviaisen mukaan vielä epävarma.
Jos lunta tulee, se myös jää maahan ainakin viikonlopuksi, koska silloin on koko maassa pakkasta.
Lämpimämpään jaksoon tottuneita pakkanen voi puraista: Etelä-Suomessa ollaan 3–10 astetta miinuksen puolella. Lämpötila saattaa painua Etelä-Suomessa vuodenaikaan nähden tavanomaista kylmemmäksi. Viikonloppuna voi lunta saattaa tulla lisääkin, mutta ennuste on vielä epävarma.
Lapin-matkalaisten kannattaa pakata matkaan kunnon talvivaatetta, sillä siellä pakkasennuste on 20–30 astetta.
– Lapissa voi olla paikoin jopa poikkeuksellisenkin kylmää, Parviainen sanoo.
Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Tavanomaista kylmemmästä puhutaan, kun lämpötila osuu säätilaston alimpaan kolmannekseen.