Poliisi tutkii raakaa murhaa helsinkiläisellä pientaloalueella – ulkoroskiksesta löytyi ensin verinen matto ja sen jälkeen vainaja

Helsingin poliisi tutkii henkirikosta, jonka epäillään tapahtuneen Tapaninvainiossa perjantaina tai lauantaina 19.–20. marraskuuta.

Hätäkeskukseen tuli lauantaiaamuna ilmoitus, jonka mukaan paritalon ulkoroskiksesta oli löytynyt verinen matto. Paikalle saapui useampi poliisipartio.

Poliisit suorittivat alueella tutkintaa ja löysivät roskiksesta menehtyneen henkilön. Uhrin henkilöllisyys selvisi myöhemmin. Kyseessä oli noin 40-vuotias mies.

– Tapausta tutkitaan esitutkinnan tässä vaiheessa murhana. Tekotapa on ollut raaka ja julma. Esitutkinnassa on saatu viitteitä siitä, että teko on saatettu suunnitella etukäteen, sanoo tiedotteessa rikostarkastaja Jari Koski.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä, joiden epäillään liittyvän epäiltyyn murhaan. Heidät otettiin kiinni Pohjois-Suomessa. Toinen epäillyistä on 28-vuotias nainen ja toinen 27-vuotias mies.

Epäiltyjä tullaan esittämään vangittavaksi.

Koska henkirikoksen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, asiasta ei voida tiedottaa yksityiskohtaisemmin esitutkintaa vaarantamatta. Mahdolliset esiin nousevat lisäkysymykset ovat vasta selvityksen alla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut