Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Helleaallot voivat aiheuttaa Suomessa satoja kuolemia – Näin hirmuhelteisiin pitäisi varautua

Helleaallot voivat aiheuttaa useita satoja kuolemia Suomessa. Kun ilmasto muuttuu, helteet lisääntyvät. Kun väestö samaan aikaan ikääntyy, helteen terveyshaitat lisääntyvät, jos muutoksiin ei varauduta, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) juuri julkaisemasta raportista.

Helteen terveyshaitat ja niiden ehkäisy Suomessa -raportin mukaan Suomessa tulisi ehkäistä helteen terveyshaittoja nykyistä paremmin ja lisätä yhteiskunnan keinoja varautua helteisiin.

Tiedotteessa kerrotaan, että THL:n jo aikaisemmin julkaiseman tutkimuksen mukaan neljä vuorokautta tai pidempään kestävien helleaaltojen aikana väestön kuolleisuus lisääntyy Suomessa keskimäärin 10 prosenttia. Myös sairaalahoidon tarve lisääntyy.

Helleaallosta, joka kestää joitakin viikkoja, voi aiheutua Suomessa useampia satoja kuolemia. Vakavien terveyshaittojen riski on erityisesti yli 65-vuotiailla ja pitkäaikaissairauksista kärsivillä.

Suurin osa helleaaltojen aiheuttamista kuolemista ilmenee sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla, joissa hoidetaan paljon kuumuudelle erityisen herkkää väestöä.

– Viime kesän kaltaiset helteet yleistyvät ilmaston muuttuessa. Samalla väestö ikääntyy ja helteen terveyshaitat lisääntyvät, jos muutoksiin ei varauduta riittävän hyvin, kertoo tiedotteessa THL:n tutkija Virpi Kollanus.

Jotta helteen terveyshaittoja voidaan ehkäistä, tarvitaan tiedotteen mukaan ennalta suunniteltuja, nopeasti toteutettavissa olevia toimia helleaaltojen aikana. Sen lisäksi tarvitaan pidemmän tähtäimen toimia, joilla vähennetään väestön ja yhteiskunnan haavoittuvuutta kuuman sään vaikutuksille.

– Hoito- ja hoivalaitosten ennalta varautumisessa on tärkeää pyrkiä parantamaan mahdollisuuksia viilentää tiloja, Kollanus sanoo.

Kotona asuvia riskiryhmiin kuuluvia tulisi suojata helteen haitoilta, esimerkiksi tarjoamalla helleaaltojen aikana enemmän kotihoidon palveluja.

Raportin mukaan esimerkiksi kuntien viranomaiset, päiväkodit, koulut, työnantajat ja työntekijät tarvitsevat ohjeistuksia helteisiin varautumisesta.

Tiedotteessa todetaan, että helteen terveyshaittojen estäminen on vaikeaa, jos rakennusten sisätilat kuumentuvat herkästi. Sen vuoksi lainsäädännössä ja ohjauksessa tulisi huomioida nykyistä paremmin, miten ylilämpenemistä voi ehkäistä.

Kollanus muistuttaa, että maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät toimet ovat erityisen tärkeitä.

– Kaupunki- ja rakennussuunnittelussa tehtävät päätökset vaikuttavat yhteiskunnan haavoittuvuuteen pitkälle tulevaisuuteen.

Keskeinen ongelma raportin mukaan on, että alueellisen ja paikallisen varautumisen kansallinen ohjaus on hajanaista ja melko vähäistä. Ongelmallista on myös se, etteivät Ilmatieteen laitoksen julkaisemat hellevaroitukset johda ennalta suunniteltuihin viranomaistoimiin.