Ranska-buumi jatkuu vahvana Helsingissä – Riikka-Marian perustaman kyläkaupan ei aluksi edes pitänyt olla kaikille auki: "Asiakkaita alkoi vain tulla"

Kauppa: Ranskalaisen kyläkaupan ei alkujaan pitänyt edes olla kauppa. Asiakkaita alkoi vain tulla ovesta sisään. Ranska on pitkään ollut Helsingissä suosittu.

Riikka-Maria Lemminki on Haagan Ranskalaisen kyläkaupan toinen omistajista. Yksi kaupan hittituote on rakuunasinappi. Sanna Jompero-Lahokoski

Sanna Jompero-Lahokoski

Kerrostalon kivijalkaan Laajasuontielle Haagaan muutti noin kuukausi sitten Ranskalainen kyläkauppa.

Kauppaa ei ehditty virallisesti edes avata, eikä sen nimestään huolimatta pitänyt olla edes kauppa, mutta asiakkaita alkoi vain kävellä entisen päiväkoti Touhulan tiloihin.

Ranskalainen kyläkauppa sijaitsee kerrostalon alakerrassa Laajasuontiellä. Ikkunasta puuttuvat vielä teippaukset. Sanna Jompero-Lahokoski

– Ajattelimme, että tämä tila olisi toiminut vain tavaroiden noutopisteenä. Asiakkaita alkoi kuitenkin tulla sisälle, naurahtaa toinen omistajista Riikka-Maria Lemminki.

Haaga oli viehättänyt Lemminkiä jo pitkään rauhallisuutensa ja vehreytensä vuoksi. Myös lähialueelle tullut ranskalainen kahvila ja muut pienet liikkeet houkuttivat tulemaan.

– Olin pitkään katsonut paikkaa tältä kadulta. Meillä oli selkeä fiilis, että tänne kannattaa tulla.

Kaupan ikkunoihin ei ole vielä saatu teippauksia, mutta ne ovat pikimmiten tulossa.

– Ranskalaiset vaatteet sopivat suomalaiseen makuun hyvin. Vaatteet on taitavasti leikattu, toteaa Ranskalaisen kyläkaupan Riitta-Maria Lemminki. Sanna Jompero-Lahokoski

Helsingissä on jo pitkään vallinnut Ranska-buumi, josta erityisesti Haagassa kertoo asiakkaiden aktiivisuus. Asikkalan Vääksyssä ranskalaista kauppaa ja pientä ravintolaa yhdessä Stéphane Maytraudin kanssa pitävä Lemminki kertoo, että tieto Helsingistä vuokratusta liiketilasta kulkeutui nopeasti myös kyläkaupan asiakaspiirin tietoon. Kaupassa myytävät tuotteet ovat Lemminkin mukaan yli 70-prosenttisesti ranskalaisilta pientuottajilta.

– Ranska on aina ollut Suomessa suosittu. Meiltä tilataan paljon erilaisia tuotteita ja vaatteita. Täältä tullaan hakemaan paljon noutoja, koska emme pysty kaikkia verkkokaupan kautta hoitamaan. Reilut 10 000 ihmistä on tiiviisti ollut mukana koko ajan.

Asiakkaat ovat suomalaisia ja Suomessa asuvia ranskalaisia. Tuotteita lähetetään jopa Ranskaan.

Suosituimpia tuotteita elintarvikkeista ovat muun muassa ranskalaiset juustot, leikkeleet ja kuivamakkarat.

– Rakuunasinappia tilataan eniten. Sinappeja on noin 30 eri laatua. Tuotteet vaihtuvat koko ajan, toteaa Nizzassa asunut ja Suomessa kansainvälisen kaupan ja markkinoinnin parissa pitkään työskennellyt Lemminki.

– Eräs asiakkaamme halusi samettisen punaisen peuran. Nyt niitä on. Pyrimme etsimään asiakkaiden toiveiden mukaisia tuotteita, Riikka-Maria Lemminki toteaa. Sanna Jompero-Lahokoski

Kaupan elintarviketilauksista vastaa Ranskasta Suomeen vuonna 2011 muuttanut Maytraud. Mies pitää tiukkaa seulaa siitä, mitä tuotteita otetaan myyntiin. Jos tiettyjä tuotteita ei saada, tilalle ei oteta muutakaan. Näin kävi esimerkiksi provencen yrteissä, joita aiemmin tänä vuonna tilattiin kokonainen erä.

– Nyt yrtit ovat loppuneet. Emme tilaa sitten mitään muutakaan.

Piirakat ja raakamakkarat tehdään itse. Elintarvikkeiden lisäksi kaupassa on myös vaatteita, kuten mekkoja, neuleita, housuja ja laaja väriskaala baskereita sekä koruja, astioita, koriste-esineitä, saippuoita ja keittiötuotteita.

– Ranskassa ekologisuus on iso juttu. Se näkyy esimerkiksi kierrätysmateriaaleista tehdyissä keittiösienissä ja kiinteissä saippuoissa.

Kauppa on alkuun auki kolmena päivänä viikossa, perjantaisin kello 11–18, lauantaisin kello 10–18 ja sunnuntaisin kello 11.30–16. Joulukuun alusta joulun alla auki joka päivä.

Kaupassa on laaja väriskaala baskereita. Sanna Jompero-Lahokoski

Ranskalainen kyläkauppa laajentaa toimintaansa ensi vuoden alussa Vuosaareen. Yritys voitti syksyllä Vuosaaren kartanon tarjouskilpailun.

– Vuosaareen on tulossa hyvin samantyyppistä toimintaa kuin Asikkalassa on. Jos kaikki menee suunnitellusti, avaamme kaupan ja ravintolan tammikuussa.

Toimintaa kartanossa ryhtyy pyörittämään Maytraudin Ranskassa asuva, Suomeen muuttava poika ja hänen vaimonsa.

Ekologisuus on tärkeää. Tiskisienet on tehty kierrätysmateriaalista. Sanna Jompero-Lahokoski

Pala Ranskaa muutti Stéphanen mukana Suomeen

Ranskalainen Kyläkauppa syntyi vahingossa, kun yrityksen toinen omistajista, ranskalainen Stéphane Maytraud, halusi muuttaa Suomeen vuonna 2011 ja hänelle piti keksiä töitä.

Yli 20-vuotta palomiehenä sekä vuoristojunan kuljettajana työskennellyt Maytraud oli nuorena ollut töissä isänsä ravintolassa Ranskassa ja pyöritti työnsä ohella Ranskan vuoristossa omaa lähiruokakauppaa.

Lemminkillä taas oli suuri talo Asikkalan Vääksyssä, jossa alkoikin pian iso remontti. Taloon on vuosien aikana remontoitu tilat ravintolalle, kahvilalle ja myymälälle.

– Ranskan vuoristoissa oli ennen tyypillistä kyläkaupat, joiden yhteydessä oli kauppa ja muitakin palveluita. Sellaisen mekin sitten lopulta rakensimme, Lemminki toteaa Asikkalan talostaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut