Sote-uudistusta valmistelevan Itä-Uudenmaan Vaten päätös julkaista uutta hyvinvointialuetta koskevat kuulutukset vain omilla verkkosivuillaan hämmästyttää Helsingin Uutisten päätoimittaja Karri Kannalaa.
– Tiedon levittämisen tärkeyden luulisi siis olevan kaikille selvää, vaan eipä ole. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan Vate päätti vastoin alkuperäistä esitystä, että se julkaisee historialliseen uudistukseen liittyvät kuulutukset ainoastaan omilla verkkosivuillaan. Alkuperäisen esityksen mukaan kuulutukset oli määrä julkaista myös Itä-Uudenmaan alueella ilmestyvässä paikallismediassa, sillä se tavoittaa suuren osan alueen asukkaista. Onko nyt tarkoitus pimittää jättimäinen sote-uudistus näiltä ihmisiltä, Kannala kysyy pääkirjoituksessa.
– Journalistinen media toki hoitaa oman osuutensa sote-uudistuksen ja aluevaalien uutisoinnissa, mutta vaaleihin liittyvien virallisten kuulutusten julkaiseminen pelkästään omilla verkkosivuilla on kaikkea muuta kuin aktiivista ja avointa viestintää.
Kannala sanoo, että Uudellamaalla usea kuntajohtajia pohtii tosissaan jo sitä, onko uudistusta aidosti mahdollista edes saada toteuttamiskelpoiseksi 1.1.2023 alkaen.
– Ainakaan ilman, että asukkaiden, asiakkaiden sekä tulevan hyvinvointialueen henkilöstön etu merkittävästi riskeerataan. Hallinnolliset ja taloudelliset riskit ovat monen mielestä liian kovat, mutta sosiaali- ja terveysministeriö ei halua kuntajohtajien huolta heidän mukaansa kuulla, Kannala kirjoittaa.