Viime vuonna Alkon juomahävikki oli noin 300 000 litraa. Se oli 0,3 prosenttia myydyistä litroista. Hävikistä tuotetaan esimerkiksi biokaasua ja tänä vuonna marmeladia. Jatkossa Alko pitää myynnissä vaurioituneet pakkaukset, joiden sisältö on täysin kunnossa, kertoo Alko tiedotteessaan.
Tiedotteen mukaan juomahävikkiä syntyy vanhenevista tuotteista, asiakaspalautuksista, pakkauksen vaurioitumisesta esimerkiksi kuljetuksen aikana tai tuotteiden takaisinvedoista.
Suurin osa (68 prosenttia) hävikistä syntyy panimotuotteista, joiden parasta ennen -päiväys ylittyy.
– Erityisesti kausituotteiden hävitysmäärissä on suuri merkitys sillä, miten hyvin niiden menekin ennustaminen on onnistunut, sanoo tiedotteessa toimitusketjusta vastaava johtaja Tino Battilana.
Esimerkiksi glögi on yksi hävikin aiheuttajista. Lyhyen sesongin takia sitä jää yli joka talvi, eivätkä viimeiset käyttöpäivät riitä seuraavaan sesonkiin saakka.
Nyt hävikkiglögistä on valmistettu Glövikki-marmeladia, jota jaetaan maistiaisina osassa Alkon myymälöistä joulun alla. Kokeiluerä on teetetty Alkon omasta alkoholittomasta Pihlajanmarjaglögistä.
Tiedotteessa muistutetaan, että keinot alkoholijuomien hävikin hyödyntämiseen ovat rajallisemmat kuin esimerkiksi ruokahävikin kohdalla.
– Emme myy alkoholituotteita alennuskampanjoilla. Hävikin vähentämistä vaikeuttaa myös se, että ylijäämäalkoholia ei voida jakaa hyväntekeväisyyteen, toteaa Battilana.
Suuret juomaerät ja Alkon keskusvaraston juomahävikki toimitetaan yhteistyökumppanille, joka hyödyntää juomat biopolttoaineen valmistuksessa. Suurin osa hävitettävien juomien pakkauksista pystytään lajittelemaan ja kierrättämään. Loppuosa pakkausmateriaaleista hyödynnetään energiana.
– Koko hävikistä 80 prosenttia syntyy myymälätasolla. Vielä toistaiseksi emme ole löytäneet taloudellisesta ja ympäristönäkökulmasta sitä kestävintä tapaa kerätä pieniä yksittäisiä hävikkieriä myymälöistä, vaan juomat hävitetään myymälässä.
Tähän asti Alko on hävittänyt tuotteet, joiden pakkaus on vaurioitunut. Niitä kertyy vuosittain noin 20 000. Nyt linja muuttuu. Tavoitteena on vähentää tätä hävikkiä vähintään puoleen.
– Jatkossa kuluttajat voivat nähdä myymälöissämme tuotteita, joilla on vaurioitunut pakkaus -kaulurimerkintä. Se kertoo, että pakkaus on vaurioitunut, mutta itse tuotteen sisältö on täysin kunnossa, selvittää tiedotteessa laadunvalvonnan päällikkö Juha Viikari.