"Vaikka näitä kuinka remontoitaisiin, ne ovat pian yhtä surkeita" – Itä-Helsingin metroasemat karussa kunnossa: Ero Espoon asemiin järisyttävä

Joukkoliikenne: Helsinkiläiset toivoisivat metroasemille taidetta Espoon tapaan. Länsimetro toi hienot asemat Helsingin puolella vain Lauttasaareen ja Koivusaareen.

Marraskuussa tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun metroliikenne Itä-Helsingistä laajeni Espooseen.

Länsimetron uudet asemat taideteoksineen herättävät yhä lievää kateutta metromatkustajissa esimerkiksi Myllypuron asemalla.

– Totta kai siellä lännessä on upeita asemia, kun ne ovat 2010-luvulla suunniteltuja ja siellä on taidetta ja paljon muutakin, muistuttaa Kaija Koponen.

– Eihän näille idän metroasemille edes mahdu mitään patsaita, kun laituritkin ovat näin kapeita, Koponen jatkaa.

Pääradan juna-asemat jopa kuvottavassa kunnossa: "En ole koskaan nähnyt täällä siivoojaa" – kaupunki lupaa pientä pintaremonttia

Kontulan metroasemalle taidetta on kuitenkin saatu mahdutettua. Vuonna 2003 lippuhallin lasiseen ulkoseinään valmistui Marjatta Kekin tilateos Huulet.

– Teos on tehty aivan arkielämän sekaan katseltavaksi. Itse ainakin pidän siitä ja joskus käyn sitä katselemassakin, Marjatta Kekki kertoo.

– Jos metroasemilla on taidetta, se osaltaan luo viihtyvyyttä ja auttaa pitämään paikat paremmassa kunnossa.

"Ensin ulos, sitten sisään" – Metron kapasiteettia yritetään parantaa lattiatarroilla, matkustajamäärät kasvamassa rajusti lähivuosina

Itäkeskuksessa asuva Lina Majori on tyytyväinen metroasemien kuntoon.

– Kuljen metrolla ehkä kolme kertaa viikossa, ja minulle nämä asemat ovat ihan hyviä. Taidetta asemilla voisi olla enemmänkin, sitä ei maailmassa ole koskaan liikaa, Majori arvelee.

Mellunmäessä asuvaa Kai Jänkälä ä Itä-Helsingin metroasemien kunto ärsyttää.

– Vaikka näitä remontoitaisiin kuinka paljon tahansa, ne ovat hetken päästä yhtä surkeita, Jänkälä paheksuu.

– Viime viikolla huomasin, että käsidesitelineet on laitettu kettingillä seinään kiinni. Muuten ne varmaan heitettäisiin läpi ikkunan.

Asematunnelissa on 50 vuotta toiminut kauppa, jonka varkaat kiertävät kaukaa – huumeet ja aseet lisääntyneet, 18-vuotias Isra ahdistuu eniten "juopoista, jotka lähtevät seuraamaan"

Mellunmäen metroasemalla on parhaillaan käynnissä peruskorjaus, jonka kuluessa uusitaan aseman laiturialueen katos sekä lattia- ja seinäpintoja.

Samalla parannetaan myös valaistusta ja kunnostetaan kiinteä kalustus, kuten penkit. Työt alkoivat viime helmikuussa ja niiden on määrä valmistua ensi vuonna.

HSL:n tarkastusmaksu nousemassa 100 euroon – helsinkiläispäättäjä poistaisi sen alle 18-vuotiailta kokonaan

Yksi keino itäisen Helsingin metroasemien siistiytymiseen voisi Jarmo Hakalan mukaan olla se, että asemille pääsisi vain porttien kautta.

Helsinkiläisissä parkkihalleissa viihtyvyyttä on pyritty lisäämään soittamalla halleissa linnunlaulua. Ajatus linnunlaulujen tuomisesta myös metroasemille huvittaa Hakalaa suuresti.

– No sehän voisi olla hyvä idea! Näillä asemilla voisi soitella varisten ja harakoitten rähinää. Huuhkajakin olisi hyvä, Hakala naurahtelee.

– Vaikka toisaalta ei kai se matkantekoa piristä, vaikka täällä metrossa pingviinit vinkuisivat. Metro on metro.

Itä-Helsingin bussilinjojen toimivuutta tutkitaan – HSL: "Valtaosa näistä reitistä ollut vuosia muuttumattomia"

Hannele, Seija ja Elli koristelevat Kontulaa graffiteilla – nyt työkaluna onkin virkkuukoukku

Junavuoroja perutaan nyt ennätystahtiin – yhtenä syynä veturinkuljettajien 59 minuutista syntynyt lihava riita: "Porukat ovat ihan lopussa"

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut