Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi kanava Kruunuvuorenrantaan, mahdollistaa liikkumisen pienveneellä

Koiraluodonkanava on uusi Kruunuvuorenrannan kärjessä sijaitseva, Koirasaarten läpi kulkeva kanava. Siinä on mahdollista liikkua pienveneellä. Kanavan vedensyvyys on noin kaksi metriä.

Kanavan ympärille sijoittuu uusia asuintaloja. Kanavan ylittää pohjoisessa Laivakoiransilta, keskiosassa Mustinsilta ja etelässä Koiraluodonsilta.

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli alueen katusuunnitelmaluonnoksia tiistaina.

Kadut ja kanava sijoittuvat rakentamattomaan ympäristöön pääosin mereen vuonna 2019 täytetylle ja tiivistetylle louhepenkereelle.

Kanavan leveys on suorilla osuuksilla 13–20 metriä. Kanavan keskellä säilytetään kaksi luotoa, joiden kohdalla kanava on tätäkin leveämpi.