Kännykän tai tietokoneen ruudun tuijottaminen läheltä ei tee hyvää silmille, uutisoi Helsingin Sanomat.
Lähikatselua, eli kohteen katsomista alle 30 senttimetrin etäisyydeltä, on lehden mukaan pidetty yhtenä vahvimpana syynä likinäköisyyden lisääntymiseen. Silloin ihminen näkee lähelle hyvin, mutta kauempana olevat kohteet jäävät epäteräviksi.
Tämä johtuu HS:n jutun mukaan monesti siitä, että silmämunan pituus on kasvanut liikaa. Silmämuna alkaa muuttua muodoltaan enemmän soikeaksi, kun sen pitäisi olla pyöreä. Tällöin kaukana olevan kohteen kuva muodostuu liian aikaisin verkkokalvon etupuolelle.
Maailman terveysjärjestö WHO pitää likinäköisyyttä jo maailmanlaajuisena epidemiana. Koronarajoitukset ovat entisestään lisänneet ruutujen tuijottelua.
Likinäköisyysepidemia on HS:n mukaan räjähtänyt käsiin erityisesti Kaakkois- ja Itä-Aasiassa: Manner-Kiinassa parikymppisistä jo noin 80 prosentilla on ongelmia kaukonäkönsä kanssa.
Lehden haastattelema silmätautien erikoislääkäri ja silmätautiopin dosentti Juho Wedenoja kertoo, että trendi on havaittu myös muun muassa Suomessa ja Euroopassa.
– Nuorissa ikäluokissa esiintyvyys on selvästi suurempi kuin vanhemmissa, sanoo Wedenoja Helsingin Sanomille.
Ylivoimaisesti paras tapa ehkäistä likinäköisyyttä on oleilla ulkona. Toinen hyvä keino on tauottaa lähikatselua riittävän usein, jopa puolen tunnin välein.