Liikenne: Etätöiden lisääntyminen niistää taas paikallisbusseilta asiakkaita.
Linja-autonkuljettaja Urpo Malin kaartoi perjantaina Salmisaaren Energia-aukiolle pikkubussilla. Takana oli useiden tuntien ajo Espoossa, mutta nyt Mercedes-Benz Sprinterin kyytiin pääsee matkustajia Helsingin lyhyimmällä bussilinjalla.
Helin ajaa Ruoholahden ja Salmisaaren välillä linjaa 15, jonka ajomatka päätepysäkiltä toiselle on vain puolisentoista kilometriä. Aikaa tähän kuluu viisi minuuttia.
Linja toimii osana metron syöttöliikennettä Ruoholahdesta eteenpäin. Salmisaaressa sijaitsee työpaikkoja, oikeustalo ja liikuntakeskus.
– Normaalisti Ruoholahdesta nousee paljon Salmisaareen meneviä työmatkalaisia ja iltapäivisin nuoria, jotka menevät liikuntakeskukseen.
– Kun aiemmin ajoin tätä linjaa koko päivän, silloin alkoi jo loppupäivästä vähän puuduttaa. Kierroksia tuli parisenkymmentä, Helin kertoo.
Yksi työmatkalaisista on Ruoholahdessa metron kyydistä jäänyt Jaana Jääskeläinen.
Toisinaan istun pitkän reitin ihan päästä päähän.
– Käytän tätä pikkubussia aika usein, sillä työpaikkani on Salmisaaressa. Kyllä tällaisia lyhyitäkin reittejä tarvitaan Helsingissä, Jääskeläinen korostaa.
Minireitti on ainoa, jota V-S-Bussipalvelut liikennöi Helsingissä. Yrityksen muut reitit Espoossa ovat linjaan 15 verrattuna huomattavasti pidempiä.
– Koronaepidemia on taas nostamassa päätään ja sen seurauksena moni on jälleen jäänyt kotiin etätöihin. Sen vuoksi matkustajiakin on vähemmän, kertoo liikennepäällikkö Hannu Tehiranta V-S-Bussipalveluista.
– Tämä on johtanut siihen, että päivävuoroja on jouduttu poistamaan kannattamattomina. Nyt siis liikennöidään aamuisin kuudesta yhdeksään ja sen jälkeen iltapäivisin puoli kolmesta iltakuuteen.
HSL:n joukkoliikennesuunnittelijan Miska Peuran mukaan korona-aikana on haettu säästöjä muun muassa pidentämällä vuorovälejä tai lakkauttamalla kokonaan joitakin vuoroja.
Esimerkiksi Rautatientorilta Torpparinmäkeen kulkenut 67V on jouduttu lopettamaan.
– Lähibusseista Kontulassa kulkenut 811 ja Vuosaaressa liikennöinyt 819 on nyt lakkautettu, Peura kertoo.
Lähibussit ovat erityisesti ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille suunniteltua liikennettä.
– Vuorovälien pidentäminen muutamalla minuutilla ei juuri näy matkustajien arjessa.
Lähibussilinjoista poiketen pitkiin bussilinjoihin ei sen sijaan ole juurikaan tehty muutoksia.
Helsingin sisäisistä, tavallisista bussilinjoista pisin on Kampin ja Jakomäen välillä liikennöivä linja 69. Pituudeltaan se on 24,9 kilometriä ja matkan kulkeminen päätepysäkiltä toiselle kestää ruuhka-aikaan noin 75 minuuttia.
Linjasta 69 tuli Helsingin pisin vuonna 2017, joloin sen reitti ulotettiin kulkemaan Malmilta Jakomäkeen saakka.

Linjan 69 vakioasiakkaita on Jakomäessä asuva Kalervo Heinänen, 78. Hän käyttää linjaa, kun tulee asiaa Helsingin keskustaan.
– Reitti kiemurtelee aika lailla, mutta minä tykkään siitä. Näin eläkeläisenä ei ole kovaa kiirettä, joten istun toisinaan reitin ihan päästä päähän, Heinänen kertoo.
Hänen mukaansa linja 69 on käyttökelpoinen silloin, kun alkaa tehdä mieli keskustan hyviin kahviloihin.
– Kesällä lähden pois jo Malmin tai Pasilan aseman kohdalla ja jatkan siitä junalla keskustaan. Näkyy muutama muukin tekevän samalla tavalla. Kasvot ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella.