Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kimppa-asuntoja valmistui meren rannalle Helsinkiin, mutta hakijoista oli pulaa – Näin paljon Roosa, 19, maksaa vuokraa 14-neliöisestä huoneesta

Ryhmäasuminen: Kimppa-asunnoiksi suunniteltuja asuntoja on ainakin toistaiseksi jouduttu vuokraamaan perheasunnoiksi Kruunuvuorenrannassa.

Kruunuvuorenrantaan valmistui lokakuun lopussa Helsingissä vielä harvinainen kerrostalokohde, jossa osa asunnoista on suunniteltu kimppa-asumiseen soveltuviksi. Asunnot eroavat opiskelijasoluista muun muassa siinä, että asumiskaveriin voi vaikuttaa.

Rakennuttajana toiminut A-Kruunu törmäsi kuitenkin syksyllä erikoiseen tilanteeseen, kun asuntoihin ei saatukaan tarpeeksi hakijoita.

Vuokrauspäällikkö Laura Kalakoski arvelee heikon kysynnän johtuvan koronasta ja asuntojen sijainnista.

– Kysyntä ei ollut ihan sitä mitä haimme. Korona-aika ei kenties houkuttele juuri nyt kokeilemaan kimppa-asumista. Kruunuvuorenranta on vielä vähän syrjässä.

Helsingin Uutiset kertoi taannoin (HU 29.5.), että Kruunuvuorenrannasta on asukkaita muuttanut jopa pois, kun alueen palvelut eivät ole kehittyneet toivotusti. Rakentaminen jatkuu vielä vuosia.

Lue: Osa asukkaista ei jaksa odottaa palveluita Helsingin rakentuvilla alueilla – Kruunuvuorenrannasta vuokra-asunnon saanut Saara: "En usko, että asun täällä enää pitkään"

A-Kruunu rakensi uudiskohteeseen kuusi neljän hengen kimppa-asuntoa. Tällä hetkellä tilanne on se, että vain kahteen niistä on saatu asukkaita. Loput neljä on toistaiseksi vuokrattu perheasunnoiksi.

– Sitten kun asunnot aikanaan vapautuvat, asunnot vuokrataan jälleen ryhmävuokra-asuntoina, mikäli niille löytyy kysyntää, jatkaa Kalakoski.

Kimppa-asuminen on otettu huomioon muun muassa asuntojen pohjaratkaisussa. Yhteiset tilat jäävät asunnon keskelle. Lisäksi huoneiden ovissa on lukot. Jokaisella on oma vuokrasopimus.

Kruunuvuorenrannan uudiskohteen kaikki asunnot ovat Ara-vuokra-asuntoja. Ara-kriteereiden mukaan asunnon saantiin vaikuttavat muun muassa asunnon tarpeen kiireellisyys, tulot sekä varallisuus.

Roosa Ylinampa, 19, on yksi kuukausi sitten ryhmäasuntoihin muuttaneista. Edullinen vuokra houkutti pietarsaarelaista viime kevään ylioppilasta muuttamaan Kruunuvuorenrantaan.

– Ajattelin, että kimppa-asuminen on minulle paras vaihtoehto, koska se on niin halpaa. Lisäksi erilliset vuokrasopparit ovat hyvä juttu. Se on Kelan asumistuen kannalta helpompi. Ei tarvitse todistella, että ei ole avoliitossa tai muuta.

Vuokra 14-neliöisestä huoneesta on 370 euroa kuukaudessa plus 20 euron vesimaksu. Sähkö kuuluu sopimukseen.

– Yksi syy oli myös se, että tässä on toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus. Monissa asunnoissa täytyy asua vuosi. Joustavuus oli tärkeä asia, koska en vielä ole varma, mitä teen ensi syksynä.

Kämppäkavereina on kaksi alle kolmikymppistä miestä. Yksi neljästä huoneesta on edelleen vuokraamatta.

Ryhmävuokraukseen suunniteltujen asuntojen huoneet ovat 14–14,5-neliöisiä. Asuntojen keskivuokra on 13,99 euroa neliöltä. Yhteisiä tiloja ovat keittiö, olohuone ja kaksi vessaa.

Myös toisessa käytössä olevista kimppa-asunnoista asukkaat ovat nuoria. A-Kruunun Kalakoski toivoo, että myös muun ikäiset kiinnostuisivat jatkossa asunnoista.

– Toivomme, että konsepti herättäisi kiinnostusta esimerkiksi senioreissa. Tänne voi muuttaa vaikka oman kaveriporukan kanssa. Konsepti taipuu moneen, hän muistuttaa.

Asuntojen vuokraamisessa erikoisuus on lisäksi se, että asukkaat näkevät toisensa Teams-kokouksessa jo ennen vuokrauspäätöstä.

– Markkinoille haluttiin tuoda jotain muuta kuin mitä perinteinen soluasuminen on. Twisti on siinä, että asukkaat ovat mukana vaikuttamassa siihen, keiden kanssa arkeaan asunnossa jakavat, Kalakoski jatkaa.

Asunnonhakija voi kokouksen jälkeen päättää, haluaako vuokrata asunnon.

Jokaisella asukkaalla on lisäksi oma vuokrasopimus. Tämän uskotaan tuovan varmuutta asumiseen.

– Eli jos joku irtisanoutuu, sillä ei ole vaikutusta muiden vuokranmaksun suuruuteen, Kalakoski jatkaa.

Kruunuvuorenrannan ryhmävuokrausasunnot ovat A-Kruunujen pilottikohde. Lisää on tulossa. Ensi vuonna vastaava kohde valmistuu Jätkäsaareen ja myöhemmin Kalasatamaan.