Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kelan etuusmenot kasvoivat miljardilla, pk-seudulla kasvua yli +10 %

Kelan etuusmenot kasvoivat miljardilla eurolla koronavuonna 2020. Kela maksoi viime vuonna etuuksia yhteensä 15,9 miljardia euroa. Suurista kunnista Kelan etuusmenot kasvoivat eniten Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa, kertoo Kela tiedotteessaan.

Etuuksien maksaminen kasvoi kunnissa epätasaisesti viime vuonna. Ne kasvoivat sekä pikkupaikkakunnilla että suurissa kaupungeissa.

Asukasta kohden laskettuna etuusmenot ovat edelleen suurimmat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Viime vuonna menojen kasvu painottui kuitenkin enemmän Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Tiedotteen mukaan etuusmenot kasvoivat eniten Taivassalossa (16,2 prosenttia) ja Kauniaisissa (14,2 prosenttia). Taivassalossa kasvu johtui erityisesti sairaanhoitokorvauksista ja vanhempainpäivärahoista, Kauniaisissa työttömyysturvasta.

Suurista kunnista menot kasvoivat eniten Vantaalla (11,4 prosenttia), Helsingissä (11,3 prosenttia) ja Espoossa (10,7 prosenttia).

– Pienissä kunnissa määrällisesti vähäiset muutokset voivat olla suhteellisesti huomattavia, muistuttaa tiedotteessa tilastoasiantuntija Sami Tuori Kelasta.

Yksittäisistä Kelan maksamista etuuksista kasvoi eniten työttömyysturva.

– Koko maassa työttömyysturvaa maksettiin viime vuoden aikana 395 miljoonaa euroa eli yli viidenneksen enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Menot sisältävät myös yrittäjien työmarkkinatuen, joka otettiin käyttöön koronakriisin takia keväällä 2020, Tuori kertoo.

Euroissa laskettuna työttömyysturvaetuuksien kasvu oli suurinta pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa sekä Tampereella, Turussa ja Oulussa. Suhteellisesti eniten nämä Kelan menot kasvoivat Korsnäsissä, Evijärvellä ja Kittilässä.

– Syynä on ennen kaikkea koronaepidemia, joka lisäsi työttömyyttä. Myös perustoimeentulotuen ja yleisen asumistuen tarve kasvoi useimmissa kunnissa, Tuori selvittää.

Kelan maksamia etuuksia ovat muun muassa sairausvakuutus-, eläke- ja työttömyysetuudet, opintotuki sekä lapsilisät.