Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

JVG rikkoi lakia ja sääntöjä some-mainonnallaan, näkee kuluttaja-asiamies – Ongelmia myös hittikappaleen videolla

Rap-duo JVG mainosti sosiaalisessa mediassa rahapeliyhtiö Unibetia, ja markkinointi rikkoi sekä lakia että vaikuttajamarkkinoinnin sääntöjä. Näin näkee kuluttaja-asiamies, joka on julkaissut asiasta tiedotteen.

Ensinnäkin ulkomaisten rahapeliyhtiöiden markkinointi on Suomessa kielletty lailla ja siksi se on myös kuluttajansuojalain mukaan hyvän tavan vastaista. Kuluttaja-asiamiehen tiedotteen mukaan Poliisihallitus on todennut JVG:n ja Unibetin markkinointiyhteistyön lain vastaiseksi. Veikkauksella on Suomessa yksinoikeus rahapelien järjestämiseen ja markkinointiin.

Lisäksi JVG:n julkaisemat mainokset rikkoivat sääntöjä mainonnan tunnistettavuudesta, sillä somepäivityksissä ei kerrottu lainkaan, että kyse oli kaupallisesta yhteistyöstä. Ainoa yhteistyöhön viittaava merkintä päivityksissä oli aihetunniste #teamunibet. Kaupallisesta yhteistyöstä täytyy kertoa sosiaalisessa mediassa selkeästi, jotta kuluttaja tietää heti olevansa markkinoinnin kohteena. Käytännössä on vaadittu esimerkiksi merkintää mainoksesta tai kaupallisesta yhteistyöstä heti somejulkaisun alussa.

– Yrityksillä on aina vastuu markkinoinnistaan, mutta myös vaikuttajien ja julkisuuden henkilöiden vastuu ja valveutuneisuus korostuu entisestään, kun sosiaalinen media tuo yhä uusia mahdollisuuksia toteuttaa markkinointiyhteistyötä. Piilomainonta ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.

Selviä puutteita markkinoinnin tunnistettavuudessa esiintyi kuluttaja-asiamiehen mukaan myös JVG:n hittikappaleen Frisbeen musiikkivideolla. Artistit pukeutuivat siinä kilpa-autoilijan ajovarusteisiin, joissa ainoina mainosmerkkeinä näkyi Unibet. Video julkaistiin myöhemmin uudelleen, jolloin logot oli sumennettu.

Kuluttaja-asiamies toteaa, että Frisbee-musiikkivideo julkaistiin alun perin Unibet Finland -kanavalla, joten se on selvä osa JVG:n ja Unibetin välistä kaupallista yhteistyötä. Tätä ei kuitenkaan tuotu selvästi esiin. Kuluttaja-asiamies huomauttaa, että vaikka kaupallinen yhteistyö olisi käynyt ilmi henkilöille, jotka katsoivat videota nimenomaisesti Unibet Finland -kanavalta, YouTube-videoita voidaan jakaa myös sosiaalisessa mediassa, jolloin julkaisukanava ei ilmene yhtä selvästi.

Kuluttaja-asiamiehen valvonnassa artisteja kohdeltiin ammatinharjoittajina ja heidän katsottiin toimineen ammattimaisina vaikuttajina. Toisin sanoen markkinoinnissa oli kyse elinkeinon harjoittamisesta.

JVG:n levy-yhtiö ilmoitti, ettei se ollut millään tavalla osallisena markkinointiyhteistyössä.

JVG sitoutui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta muun muassa huolehtimaan jatkossa markkinoinnin tunnistettavuudesta.