Henkilö: Katri Suhonen tekee vapaaehtoistyötä Espoon maahanmuuttajien parissa.
Päät kääntyvät, kun Katri Suhosta kuvataan kauppakeskus Ison Omenan sisäänkäynnin luona.
Suhosen hymyä ei kuitenkaan hyydytä loppusyksyn tihkusade eikä huivin usein julkisilla paikoilla herättämä mikroaggressio.
Suhonen on 36-vuotias neljän lapsen äiti ja elänyt yli puolet elämästään muslimina, pääasiassa Espoossa.
– Olin teini-ikäisenä vilkas. Menin 17-vuotiaana naimisiin Lähi-idässä, kertoo helsinkiläisperheen kuopukseksi Tapulikaupungissa syntynyt Suhonen.
Suhonen on ehdolla vuoden 2021 vapaaehtoiseksi, sillä hän on yksi Kansalaisareenan järjestämän yleisöäänestyksen kymmenestä eniten ääniä saaneesta vapaaehtoisesta. Suhonen on kuulunut Espoon Monikulttuuriset lapset ja nuoret -yhdistyksen aktiiveihin yli 10 vuotta ja toimii nykyisin yhdistyksen puheenjohtajana.
– Mulle on tärkeää, että jokainen löytää paikkansa.
Järjestö imaisi mukaansa, kun Suhonen osallistui lastensa kanssa Luukissa järjestetylle kesäleirille.
– On ihanaa olla yhteisössä, jossa on niin erilaisia ihmisiä. Se voimaannuttaa ja haastaa kasvamaan.
”Ei helvetti, suomalainen nainen ja rätti päässä”.
Esimerkiksi tällaisen kommentin Suhonen joutui ottamaan vastaan työskennellessään Helsingin kotihoidossa.
– Arjessa on myös mikroaggressiota, hän kertoo.
– Katsotaan alas päin ja vähätellään. Se ei haittaa vaan saa minut vielä sinnikkäämmäksi, Suhonen kuvaa asennettaan.
– Myöhemmin (kotihoidon) asiakas esitteli minut kaverilleen ystävänään ja jäi kaipaamaan jäädessäni opintovapaalle.
Marginaalista katsottuna myös monet palvelut näyttävät tehdyn yksinomaan keski-ikäisille kantasuomalaisille.
Jos Suhonen haluaa mennä tyttöjensä kanssa uimahalliin, he suuntaavat Helsinkiin, sillä Jakomäen uimahallissa on viikoittain naisten vuoroja, mutta Espoon uimahalleissa ei.
– Halutaanko, että kaikki oppivat uimaan, vai halutaanko jättää ulkopuolelle?
Espoo sallii uimahalleissa burkinit, mutta käytännössä uimahalleissa ei niitä juuri näe.
– Ei se ole keneltäkään pois, jos naiset haluavat uida keskenään. Asiaa ei pidä värittää pelkällä uskontokeskustelulla.
Suhonen muistuttaa, että monet naisten uimavuoroa toivovat työskentelevät esimerkiksi sairaan- ja lastenhoitajina.
– Sitten väitetään, etteivät he halua sopeutua yhteiskuntaan.
Suhosen mukaan iso kysymys on se, halutaanko osa jättää yhteiskunnan ulkopuolelle vai otetaanko kaikki mukaan.
– Ja mitä se tarkoittaa, jos kaikkia ei oteta mukaan? Esimerkiksi mielenterveysongelmia ja jengiytymisiä.
Suurin osa yhdistyksen toimintaan osallistuvista perheistä on kahden maahanmuuttajan perheitä. Perheitä, joissa toinen vanhemmista on maahanmuuttaja ja toinen suomalainen on noin 35 prosenttia.
Mukana on esimerkiksi somalialaisia, arabeja, venäjänkielisiä, kosovolaisia ja kurdeja, Suhonen luettelee. Perheissä on keskimäärin neljä lasta.
Parhaillaan meneillään olevassa Vahvemmaksi -hankkeessa edistetään naisten kotoutumista. Yksi hankkeen viikoittaisia toimintoja on Vahvemmaksi vanhemmaksi -ryhmä, jossa tuetaan vanhemmuutta ja edistetään vanhempien ja lasten vuorovaikutusta.
Tänä syksynä Suhonen oli perustamassa Espoonlahteen tyttöjen ja naisten ryhmäliikuntatuntia, joka mahdollistaa liikunnan riemun ilman huivia.
– Järjestämme myös naisten hyvinvointipäiviä. Meillä on tosi kiva meininki.
Iso osa toimintaa ovat myös retket, piknikit ja tapahtumat.
– Espoo on hyvä paikka monikulttuuristen perheiden asua, mutta paljon on vielä työtä tehtävänä yhdenvertaisuudessa ja siinä, että kaikki otettaisiin mukaan.
– Kaikkialla pitäisi olla monenlaisia ihmisiä, kaupoissa, poliisissa... Tarvittaisiin esimerkiksi työperäistä kielenoppimista.
Tällä hetkellä Suhosen kalenteri täyttyy lähes päivittäisten yhdistyskiireiden lisäksi opinnoista. Hän opiskelee yhteisöpedagogiksi ja aikoo suunnata järjestöpuolelle tai vanhustyöhön.
– Suomi on ikääntyvien yhteiskunta, ja hoitotyössä keskitytään ruokaan, lääkitykseen ja puhtauteen. Sosiaalinen puoli jää yleensä vähemmälle. Esimerkiksi somalialaiset arvostavat ikäihmisiä loppuun saakka. Tässä olisi opiksi otettavaa.
