Hämmentävä kyselytulos: Bensan hinnan kipuraja on vielä kaukana – "Olimme yllättyneitä siitä, kuinka paljon suomalaiset ovatkin nykyään valmiita maksamaan"

Eteläsuomalaiset ovat valmiita maksamaan 2,68 euroa bensiinilitrasta. Kuvituskuva Arkisto/Paula Kaskimaa

Jouni Lampinen

Suomalaiset ovat valmiita maksamaan bensiinistä keskimäärin yli 2,4 euroa litralta ennen kuin sen hinta vaikuttaa heidän ajomääräänsä tai tapoihin, Bilendi tiedottaa.

Bilendi kysyi lähes 800 suomalaiselta autoilijalta, kuinka paljon bensiinin pitäisi maksaa ennen kuin sillä olisi vaikutusta heidän ajomääräänsä.

Keskimäärin suomalaiset olivat valmiita maksamaan 2,46 euroa litralta.

Samalla hieman yli neljäsosa vastaajista ei osannut ottaa kantaa siihen, missä vaiheessa polttoaineen hinta vaikuttaisi heidän ajomääräänsä.

Lisäksi Bilendi tiedottaa, että dieselistä ollaan valmiita maksamaan 2,41 euroa litralta.

Autoilijoiden suosiman 95-oktaanisen bensiinin kohdalla kahden euron hinnan on arvioitu olevan kansalaisten kannalta kipuraja.

On puhuttu kipurajan olevan kahden euron litrahinta.

Miika Parpo

Yleisen uskomuksen mukaan tämän kipurajan ylitettyään polttoaineen kulutus joutuu kuluttajien erityistarkkailuun ja ylimääräisiä ajoja pyritään vähentämään selvästi.

Kaksi euroa ei ole bensiini- tai diesellitran suhteen tällainen kipuraja, markkinatutkimuksiin erikoistuneen Bilendin kyselystä selviää.

– Vuosien ajan on puhuttu suomalaisten kipurajan olevan kahden euron litrahinta, olimme yllättyneitä siitä, kuinka paljon suomalaiset ovatkin nykyään keskimäärin valmiita maksamaan polttoaineesta, Senior Research Manager Miika Parpo Bilendi Oy:stä arvioi.

Pumppuhintojen nousutahti on mahdollisesti laantumassa – Bensiinilitran keskihinta on noussut 32 sentillä tänä vuonna

Lisäksi Parpo kommentoi Bilendin tiedotteessa, että erot maksuvalmiudessa erilaisten autoilijoiden ja alueiden välillä olivat yllättäviä.

Esimerkiksi siinä missä alle 24-vuotiailla vastaajille oli kipurajana 2,12 euroa litralta, olivat yli 65-vuotiaat valmiita maksamaan jopa 2,76 euroa litralta ennen kuin sillä olisi vaikutusta heidän ajamiseen.

Myös alueellisesti oli huomattavissa selkeitä eroja. Kun Itä-Suomessa raja vedettiin 2,17 euroon litralta, olivat eteläsuomalaiset valmiita maksamaan 2,68 euroa bensiinilitrasta, Bilendi tiedottaa.

Edellä kerätyt tiedot saatiin tutkimuksessa, joka tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa. Tutkimusotos kerättiin 18-23.11.

Taloussanomat: Bensiinin litrahinta on kivunnut monin paikoin lähelle kahden euron kipurajaa

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut