THL: Kolmas rokotus tälle ikäryhmälle – Rokotusväli muuttumassa

Kuvituskuva. Anu Kiljunen/Arkisto

Sirpa Repo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että kolmansia koronarokoteannoksia aletaan tarjota kaikille 18 vuotta täyttäneille. Toisesta rokotuksesta tulisi olla aikaa vähintään viisi ja enintään kuusi kuukautta.

THL:n tiedotteen mukaan kaikille niillekin ryhmille, joille THL on jo aiemmin suositellut kolmansia rokoteannoksia, suositellaan tehosteannoksia annettavaksi 5–6 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Tähän asti väli on ollut kuusi kuukautta.

Näihin ryhmiin kuuluvat muun muassa 60 vuotta täyttäneet, lyhyellä annosvälillä rokotetut, koronapotilaita hoitavat ja muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö.

Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmatta annosta suositellaan edelleen kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Tiedotteessa todetaan, että suositus kolmansista annoksista koskee nyt myös alle 30-vuotiaita miehiä. Heille annetaan BioNTech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.

– Suosituksen perusteena on koronavirusinfektioiden määrän vähentäminen ja tartuntojen leviämisen estäminen. Kolmas rokoteannos vähentää viruksen kiertoa väestössä ja parantaa suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan, sanoo tiedotteessa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Hän muistuttaa, että alueellisesti on huolehdittava siitä, että rokotusjärjestyksessä edetään vanhimmista nuorimpaan

– Ikä on merkittävin vakavalle koronataudille altistava tekijä. Uusien ikäryhmien rokottaminen ei saisi myöskään hidastaa jo aiemmin nimettyjen ryhmien rokotusvauhtia, Nohynek jatkaa.

THL:n tiedotteessa korostetaan ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen ottamisen merkitystä. Koronantartuntojen ja vakavien tautitapausten ehkäisemiseksi on edelleen kaikkein tärkeitä, että ihmiset ottaisivat ensimmäiset kaksi koronarokoteannosta.

– Koska kaksi koronarokotetta ei täysin estä tartuntoja, kolmansilla annoksilla saadaan edelleen ehkäistyä tartuntojen leviämistä myös nuoremmissa ikäryhmissä. Ensiarvoisen tärkeää kuitenkin on, että kaikki, joilla ei vielä ole vielä ensimmäistä tai toista rokoteannosta, hakisivat rokotteensa, korostaa tiedotteessa THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Hänen mukaansa koronarokotteita on saatu ja saadaan tulevilla toimituksilla tarpeeksi, jotta kaikille saadaan rokotteet suositellulla aikavälillä.

Alle 40-vuotiaiden koronapotilaiden määrä tehohoidossa kasvanut merkittävästi – Tämän verran teholle on joutunut rokotettuja

Lapsia aletaan koronarokottaa – THL: tästä 5–11-vuotiaiden ryhmästä aloitetaan

Ensimmäinen omikronmuunnoksen aiheuttama koronatartunta todettu Suomessa

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut