Tiesitkö Ruotsin valtavasta hampurilaisilmiöstä? – burger-guru Mika Tuomonen: "Kymmenen kertaa suurempi"

Suomessa on eletty puolen vuosikymmenen aikana kuumaa burgerihuumaa. Mitä enemmän asiakkaat vaativat parempia hampurilaisia, sitä enemmän ravintoloitsijat parantavat annosten laatua. Kyllästymistä ei ole havaittavissa, vaan hampurilaisiin keskittyneitä ravintoloita ja kokonaisia ketjuja perustetaan tiuhaan.

– Muutos alkoi 2015 tietämillä, jolloin alkoi syntyä burgereihin erikoistuneita ravintoloita – Hans Välimäen Midhill ensimmäisten joukossa ja sen jälkeen Akseli Herlevin Naughty Brgr, sanoo Social Burgerjoint -ketjun perustaja Mika "Pikkis" Tuomonen.

– Sitä ennen olivat hampurilaisketjut ja burgereita oli aina ollut ruokalistoilla muiden ravintola-annosten rinnalla.

Hän muistuttaa, että meillä ollaan vielä muuta maailmaa jäljessä:

– Ruotsissa valitaan jo sata parasta burgerravintolaa. Siellä skene on kymmenen kertaa suurempi.

Asiakkaat tiesivät, että myös parempaan hampurilaiseen on mahdollisuus ja alkoivat vaatimaan parempia burgereita ja vaatimisella tarkoitan sitä, että asiasta alettiin keskustelemaan ja kulutus käyttäytyminen muuttui. Ja tässäkin tapauksessa myös ravintoloissa herättiin, ja kaikki alkoivat tekemään parempaa burgeria.

Vuosien kehitys on ollut myös Social Burgerjointin tarina.

2013 oli Social Food Käpylässä, sitten tuli Social Food Street, eivätkä hampurilaiset olleet vielä edes mukana. Ne astuivat kuvaan Sörnäisissä 2017. Tänään osaksi Kotipizza Groupia tulleessa ravintolaryppäässä on yhdeksän paikkaa eri puolilla Suomea.

Helsingin Uutisten lukijat äänestivät Lönnrotinkadun Naughty Brgr:n viime vuonna Helsingin parhaaksi hampurilaisravintolaksi.Toiseksi tuli Vallilan Bites Burger. Citycenterin Social Burgerjoint ylsi kolmanneksi ennen Redin Bonelessia.

Juttua muokattu 10.12. klo 19.53.

Lakimies Asko, 35, on testannut 424 eri hampurilaista –  nämä suomalaiset burgerit saivat täydet 5 tähteä

Kuinka monet ranskalaiset paistetaan samassa öljyssä? – Näin vastaavat pikaruokaketjut: "Vaihtoväli yleensä joitain päiviä"

Legendaarinen hampurilaisketju palasi Helsinkiin – Muistatko? Sara Siepin rohkeasta mainoskuvasta roihahti kohu

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut