Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinki aikoo ulkoistaa työterveyden – tämä sairauspoissaolon syy lisääntynyt huomattavasti

Helsingin kaupunki suunnittelee työterveyden ulkoistamista. Tavoitteena on muun muassa tarjota työntekijöille aiempaa kattavampia palveluita ja pidempiä aukioloaikoja.

Tällä hetkellä ongelmat liittyvät muun muassa siihen, että työterveydellä on vain yksi fyysinen toimipiste Kalliossa Helsinginkadulla. Live-vastaanotot eivät onnistu muualla. Toimipiste ei ole myöskään iltaisin auki.

– Kaupungilla on 40 000 työntekijää, jotka asuvat ympäri Helsinkiä – myös muun muassa Vantaalla ja Espoossa. Matkustaminen palvelupisteeseen voi viedä koko työpäivän. Lisäksi aukioloajat ovat suppeat, sanoo kaupungin pääekonomisti Mikko Kiesiläinen.

Kiesiläisen mukaan ulkoistamisella ei haeta kustannussäästöjä vaan tehokkuutta. Kilpailutus toteutetaan uudella tavalla.

– Yleensä palvelun toimittajat kilpailevat hinnalla. Tällä kertaa tehdään niin, että hinta lyödään lukkoon, ja kilpailu perustuu laatuun. Samalla rahalla on siis tarkoitus tarjota laajemmat palvelut ja niiden saatavuus.

Vaikka Helsinki on iso työnantaja, ei työterveyden tehokkuus pärjää Kiesiläisen mukaan alan jäteille.

– Helsinki on pieni toimija verrattuna toimijoihin, joilla on satojatuhansia asiakkaita.

Vaatimus tehokkuudesta korostuu digitaalisten palveluiden kehittyessä ja lisääntyessä.

– Helsingillä on pullonkauloja muun muassa siinä, kuinka nopeasti esimerkiksi chat-palvelu pystyy reagoimaan.

Helsingin kaupungin tekemien havaintojen mukaan kaupungin oman työterveyden chat-palvelun vasteaika on noin 30 minuuttia ja palvelu on auki vain virkaaikaan, kun yksityisellä puolelle vasteaika on minuutteja ja palvelu auki parhaimmillaan 24/7.

Näissä ravintoloissa olet voinut altistua koronalle Helsingissä – listalla suosittuja yökerhoja ja useita Kallion baareja

Helsinki kärsii esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja sote-alan työvoimapulasta. Kiesiläinen uskoo, että paremmilla työterveyspalveluilla olisi mahdollisuus pitää työntekijöistä kiinni.

– Työterveyspalvelut koetaan tyypillisesti hyvin tärkeiksi. Tarkoituksena on lisätä kaupungin houkuttelevuutta työnantajana.

Työterveyspalveluilla on mahdollista saada epäsuoria säästöjä, jos sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiset vähenevät.

Kiesiläinen sanoo, että Helsingin työterveyden liikelaitosmallia on käytössä harvassa kaupungissa.

Tuore esimerkki työterveyden ulkoistamisesta on Vantaalta, jossa kaupunki myy työterveysyhtiönsä Terveystalolle. Vantaa on jo aiemmin ostanut osan palveluista ulkopuolelta.

Helsingin kaupungin työterveydessä työskentelee noin 160 ihmistä, jotka siirtyisivät kilpailutuksen voittajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Kaupungin talousarviossa kerrotaan, että "henkilöstön merkittävin työkykyriski liittyy tällä hetkellä mielenhyvinvointiin".

Kaupungin mukaan korona-aika on koetellut erityisesti nuorten työntekijöiden mielenterveyttä, ja sairauspoissaolot ovat lisääntyneet huomattavasti. Mielen hyvinvoinnin palveluita aiotaan lisätä niin, että keskusteluapua on aina tarjolla ilman lääkärin lähetettä viiden arkipäivän sisällä.

Suunnitelmat työterveysliikelaitoksen ulkoistamisesta on kirjattu talousarvioehdotukseen, jota kaupunginvaltuusto käsittelee keskiviikkona.

Juttua muokattu 8.12. klo 14.50: Korvattu sana työterveyslaitos työterveysliikelaitokseksi.

Uusi laskuri paljastaa työntekijöiden olevan kovilla korona-aikana –  Tällaiset keinot auttavat hallitsemaan kiirettä

Miesten mielenterveydestä ei puhuta suomalaisten mielestä tarpeeksi – "Miehet eivät välttämättä aina itsekään tunnista, että mieli voi pahoin"

Helsinki siirtää digipalvelunsa uuteen yhtiöön – Pääekonomisti: "Palveluista tehdään ketterämpiä"

Mielenterveysbarometri: Suomalaisten asenteet kohentuneet, silti 18 prosenttia ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen – Valtaosa haluaisi lisää tukea syrjäytymisvaarassa oleville nuorille