Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tullin valvonnassa ulkomaisista vegetuotteista löytyi terveydelle vaarallista listeriabakteeria, nämä ovat yleisimmät virheet – "Toivottavasti reagoivat vastuullisesti"

Tulli on marraskuun loppuun mennessä tutkinut yli 30 vegetuotteen laatua ja turvallisuutta vuonna 2021.

Maahantuonnin yhteydessä tutkitut elintarvikkeet ovat olleet pääasiassa vaatimusten mukaisia.

Lisäksi Tulli tiedottaa, että yleisin valvonnassa löydetty virhe on puutteellinen tieto suolan, proteiinin tai rasvan määrästä.

Kasvipohjaiset vegetuotteet ovat kasvattaneet tasaiseen tahtiin suosiotaan, ja ne kuuluvat myös useiden suomalaisten loppuvuoden juhlien ruokapöytiin, Tullin tiedotteessa kerrotaan.

Tulli on tutkinut kuluneena vuonna maahantuotuja kasvipohjaisia eineksiä ja valmisruoka-aineksia, kasvirasvapohjaisia juustonkaltaisia valmisteita sekä erilaisia lihankorvikkeita, kuten kasviproteiinisuikaleita ja -pyöryköitä.

Valvonnassa huomattiin virheitä suola-, proteiini- ja rasvapitoisuuksissa, kun verrattiin pakkauksessa ilmoitettuja määriä analyyseissa todettuihin määriin.

Toimijat vastaavat viime kädessä tuotteistaan.

Jonna Neffling

Vuoden 2021 aikana tutkittujen tuotteiden joukosta on löytynyt myös viisi mikrobiologiselta laadultaan heikentynyttä elintarviketta, Tulli tiedottaa.

Niistä löytyi muun muassa suolisto-oireita aiheuttavaa listeriabakteeria.

Neljässä tuotteessa ongelmia ilmeni joko lisäaineiden pitoisuuksien tai niiden virheellisen ilmoittamisen vuoksi.

– Vegetuotteissa havaitut isoimmat merkintävirheet olemme määränneet korjattaviksi ja pienemmistä annamme toimijalle huomautuksen, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling sanoo.

– Toimijat vastaavat viime kädessä tuotteistaan itse, ja toivottavasti reagoivat vastuullisesti Tullin tekemiin löydöksiin, Neffling sanoo Tullin tiedotteessa.

Suurin osa Tullin vuoden 2021 aikana tutkimista vegetuotteista on peräisin toisesta EU-jäsenmaasta.

Lisäksi kolme EU:n ulkopuolelta maahantuotua elintarviketta tutkittiin tullauksen yhteydessä, Tulli tiedottaa.

Tullin valvonta on osa valtakunnallista elintarvikevalvontaa.

Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa.

Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.