Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aloite vaati lisää liharuokaa lapsille ja vanhuksille – "Kasvisruoan lisääminen on aiheuttanut lasten ärtymystä ja pahoinvointia"

Helsingin valtuusto ei lämmennyt aloitteelle, jossa vaadittiin liharuokien lisäämistä oppilaitoksissa ja vanhustenhoitopalveluissa. Myös maitoa haluttiin tarjolle kaikilla aterioilla.

Perussuomalaisten varavaltuutettu Juhani Strandénin aloitteen oli allekirjoittanut 14 muuta valtuutettua. Aloitteessa kannettiin huolta siitä, että lapset turhautuvat ja ovat nälkäisiä kotiin tullessaan, ja todettiin että nuorten oppimistulosten kannalta riittävä ja monipuolinen ruokavalio on tärkeä.

Aloitteessa muistutettiin, että B-12 on hermostolle ja aivoille elintärkeä vitamiini, jota saadaan eläinkunnan tuotteista, ja että vitamiinin puutos vaivaa etenkin ikääntyneitä ja vegaaneja. Aloitteessa viitattiin Pisa-tulokseen, että oppimistulokset ja keskittyminen opetukseen olisivat heikentyneet.

– Liha- ja kanaruokien määrää on vähennetty liikaa. Vanhuspalvelussa palautetta on tullut myös maidon ja maitotuotteiden vähentämisestä. Kaupungin tuleekin lisätä liharuokien määrää ja laatua oppilaitoksissa ja vanhustenhoitopalveluissa, aloitteessa todetaan.

Aloite jäi ilman laajaa kannatusta jo kaupunginhallituksessa, joka totesi kasvatuksen toimialan sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen lausuntojen perusteella, ettei liharuokien ja maitotuotteiden määrän lisäämiselle opetus- ja vanhuspalveluissa ole perusteita.

Molemmat tähdensivät, että ruokailujen suunnittelua ohjaavat kansalliset ravitsemussuositukset. Lisäksi ruokailuissa on otettu huomioon valtuuston aiempi linjaus ilmastoystävällisten ruokien lisäämisestä. Kahden vuoden aikana tehdyt muutokset lihan vähentämiseksi ovat myös olleet maltillisia.

– Punaista lihaa sisältäviä ruokia on vähennetty tänä aikana vain kaksi kuuden viikon kiertävältä listalta. Toimialalla ei myöskään ole havaittu, että erityisesti kasvisruoka aiheuttaisi lasten ja nuorten keskuudessa ärtymystä ja pahoinvointia, koulutuspuolelta todettiin.

Sosiaali- ja terveyspalveluista todettiin, että ikääntyneille tarjottava ruoka on monipuolista sekaruokaa, joka turvaa ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen. Toimiala ei näe tarpeellisena lisätä nykyisestä maito- ja lihatuotteiden määrää ikääntyneiden ruokailussa.

Valtuustossa aloite ei enää synnyttänyt keskustelua. Voimaan jäi kaupunginhallituksen esitys, jonka mukaan aloite ei aiheuta toimenpiteitä.