Taideteos iski vaarallista kipinää lapsiperheiden suosimassa puistossa Helsingissä – minne katosi päiväkodin pronssinen lintu?

Asuminen: Arabianrannan taideteoksia vaurioitunut jopa vaarallisesti.

Useampi Arabianrannan taideteos jatkaa ränsistymistään. Taidekaupunginosassa huomio on kiinnittynyt tänä talvena erityisesti vuonna 2012 valmistuneeseen Tapio Wirkkalan puistoon, jossa Robert Wilsonin suunnittelemat valotaideteokset ovat olleet pimeinä.

Puistossa käytetty valotekniikka on osoittautunut ainakin osittain vanhentuneeksi ja vaaralliseksi.

– Kaupunkiympäristön toimialalta kerrottiin, että puistossa kiemurtelevan sillan led-valot ovat kipinöineet ja vilkkuneet, sanoo HAMin arkkitehti Klas Fontell.

Puiston teoksia kuuluu taidemuseo HAMin kokoelmiin.

Sähköt on otettu pois varmuuden vuoksi ja ne tullaan kaupungin mukaan korjaamaan.

Osa puiston valaisimista on kokenut myös ilkivaltaa.

– Kupuvalaisimiin on tilattu tehtaalta uusia kupuja. Ne, ja sähköt tullaan korjaamaan. Myös suurten lasitiilipintojen alla olevat vanhat loisteputket ovat tekniikaltaan vanhanaikaisia ja energiaa kuluttavia. Ne on syytä vaihtaa led-tekniikkaan, Fontell kertoo.

Arabianrannan taidekoordinaattorina vuosina 2000–2012 toiminut taiteen tohtori Tuula Isohanni sanoo, että alueen keraamiset taideteokset ovat kärsineet eniten Suomen ilmastosta.

– Arabianrannassa on keramiikkaa, joka on ehkä poltettu liian matalassa lämpötilassa. Ne ovat vaurioituneet sisälle päässeestä vedestä. Teokset eivät kuitenkaan vielä näytä pahoilta. Mielestäni teos täytyy poistaa, jos se on päässyt huonoon kuntoon. Taloyhtiöt vastaavat taideteosten kunnosta. Annoin aikanaan taloyhtiöille taideteosten huolto-ohjeet. Teosten kunto tulisi tarkistaa vuosittain.

Arabian tehtaan julkisivussa on suuri Michael Scihlkinin teos vuodelta 1943.

– Se on kuin uusi. Siihen aikaan on tehty huolellista työtä, Isohanni kertoo.

Tapio Wirkkalan puisto täyttää ensi syksynä kymmenen vuotta.

– Aluksi ajattelin, ettei kukaan käytä sitä. Mutta siellä onkin koko ajan jotain menossa. Puistossa näkyy paljon lapsiperheitä, Isohanni kertoo.

Isohannin mukaan ainakin yksi teos, Pariisinkadun päiväkodin luona ollut pieni lintu on kadonnut alueelta. Lintu on osa Riikka Latva-Sompin teosta, jossa pronssinen satakieli on ollut kiinnitettynä seinän vieressä olevaan penkkiin.

Vuonna 2017 HU kertoi, Arabian Parkin lasitornin rikkoutuneesta valotaideteoksesta. Ongelmat on saatu korjattua, mutta nyt uusia on ilmennyt lasitornin valonheittimessä.

Kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys Artovan mukaan Arabianrannan yhteispihoilla on useampi rikkoutunut teos.

Rakenteilla olevaan Hämeentie 153:n Arte-korttelin julkisivuun valmistuu jopa 200 metriä taidetta. Miten hyvin teokset kestävät aikaa?

– Niiden pitäisi kestää yhtään pitkään kuin rakennustenkin. Julkisivujen teokset valmistetaan graafisesta betonista, YIT:n projektipäällikkö Jaakko Kinnari kertoo.

Arabianrannassa on yhteensä jopa satakunta taideosta, joita on niin puistoissa, taloyhtiöiden pihoilla kuin porraskäytävissä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut