"Ei ihan vielä valmis" – Jouluhullun perheen omakotitalon pihalla on jouluvaloja yli 1000 metriä: tämä erikoisuus säilytettiin yleisön pyynnöstä

Espoolaisen omakotitalon pihalla on satsattu jouluun toden teolla.

Portti Jouluun -joulupiha Espoon Laajalahdessa on jälleen avoinna joulun ystäville. Viime vuonna yksityiskodin pihamaa avattiin yleisölle, kun tien reunaan alkoi pysähdellä uteliaita. Lopulta pihalla vieraili yli 1 500 kävijää.

Näin Offa, 4, ja Funi, 2, reagoivat tonttulakkiin – kissojen ja koirien jouluasut yhä isompi bisnes: "Koko perhe voi pukeutua lemmikin kanssa samanlaisiin vaatteisiin"

Viime vuonna Länsiväylä-lehden lukijat myös äänestivät Sonja ja Ari Etelävuoren pihan kausivalokilpailun voittajaksi.

Omakotitalossa Muolaanpuisto 8:ssa asuva jouluhullu Etelävuoren perhe haluaa ilahduttaa naapureitaan ja lähialueiden asukkaita runsailla kausivaloillaan. Piha on nyt entistä runsaammin koristeltu.

– Aioimme luopua joulupukin helikopterista, mutta yleisön toiveesta se on pihalla nytkin, Sonja Etelävuori kertoo.

– Valoja on yhteensä yli kilometri, jos metreissä lasketaan, Sonja Etelävuori arvioi.

Pikkuväkeä ajatellen Etelävuoret ovat rakentaneet kivetyksen reunalle tonttumaailman. Takapihan huvimaja on myös uusi. Sen katossa roikkuu valopallo. Majan vieressä on valaistu joulukuusi.

– Piha ei ole ihan vielä valmis, koska viime aikoina on ollut niin kylmää. Kovilla pakkasilla valoja ei voi käsitellä, koska ne napsahtavat helposti poikki.

Etelävuorilla on tapana olla pihalla sen aukioloaikoina tapaamassa ihmisiä.

– Moni kertoi käyneensä jo viime vuonna. Vieraita on tullut noin 50 kilometrin säteeltä.

Portti Jouluun on avoinna loppiaiseen asti päivittäin noin kello 17–19, mutta joulun perhe rauhoittaa itselleen. Aukioloajat voi tarkistaa Portti Jouluun -joulupihan Facebook-sivuilta ja Google mapsista.

Valoa pimeyteen

Lähetä kuva kausivaloistasi!

Oletko sommitellut näyttävän, tunnelmallisen tai muuten poikkeuksellisen valokokonaisuuden Helsingissä?

Lähetä meille kuva jouluvaloistasi ja lyhyt selostus sähköpostilla osoitteeseen helsingin.uutiset(at)media.fi

Kirjoita aihekenttään ”Kausivalokuva”. Liitä kuvan mukaan kuvan ottajan nimi ja kuvauspaikka. Kuvan lähettäjällä tulee olla lupa julkaista kuva.

Lukijoiden kuvia voidaan julkaista sekä printti- että verkkolehdessä.

Maksuton uudenvuoden konsertti Hartwall-areenalla – esiintymässä Blind Channel, Behm ja Erika Vikman

Kauppatori muuttuu lauantaina 125 mökin kyläksi – perinteisillä Tuomaan markkinoilla on muutakin uutta kuin paikka

Jennalta tärkeä vinkki joulusiivoukseen – puhdista myös tämä usein unohdettu paikka

Älä tee näitä virheitä kynttilöitä polttaessa – tiesitkö, että kynttilän pituuteen liittyy yksi tärkeä sääntö?

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut