Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Gehennan yö palaa Kultsan näyttämölle tammikuussa

Syksyllä 2020 pandemian keskeyttämät "Yössä Gehennan" -esitykset jatkuvat Teatteri Kultsassa.

– Nyt myös katsojilta käyttämättä jääneet liput voi hyödyntää vaihtamalla ne 14.1.–13.2.2022 esityskaudelle, Pilke Lehto-Kaven teatterista toteaa.

"Yössä Gehennan" palkittiin viime elokuussa Jyväskylän harrastajateatterifestivaaleilla. Kultsan esitys ehdittiin valita myös Mikkeliin Työväen näyttämöpäiville, jotka kuitenkin peruttiin tältä vuodelta kokonaan.

Jorma Hellströmin ohjaama esitys kertoo kahden kirjailijan kohtaamisesta 1870-luvun mielisairaalassa. Tarinan tapahtumapaikka on Lapinlahti, jossa Aleksis Kivi ja Joosef Julius Wecksell ovat hoidettavina.

– Jyväskylän festivaaliraadin arvion mukaan Jorma Hellströmin ohjaama esitys oli eheä, kauttaaltaan ajateltu, visuaalisesti kekseliäs ja tyylitajuinen kokonaisuus...haastava teksti, jossa korostuu taiteen merkitys ihmisen hyvinvoinnille, Lehto-Kaven kertoo.

Jyväskylän festivaaliraati antoi lisäksi näyttelijäntyöstä kunniamaininnat Saarnajan roolissa nähtävälle Pekka Hurjaselle ja Wecksellin rooliin eläytyvälle Lari Ylöselle.

Lisätietoa näytelmästä voi lukea osoitteesta www.teatterikultsa.fi ja virittäytyä aiheeseen katselemalla video Lapinlahden sairaalan nykymaisemista.