Helsinki ei peru täyteen varattua uudenvuoden tapahtumaa Hartwall-areenalla, vaikka juuri julkaistu koronakartta on tulipunainen – "Yleisömäärä rajattu noin puoleen maksimista"

Helsingin koronatartuntakartta jatkaa synkistymistään, mutta ainakaan toistaiseksi Helsinki ei ole perumassa kaupungin tarjoamaa uudenvuoden konserttia Hartwall-areenalla.

Tapahtuma korvaa aiemmin Kansalaistorilla järjestetyn kansanjuhlan ja sinne on voinut varata ilmaisia lippuja. Kaikki liput ovat jo menneet, sillä paikalla esiintyvät Behm, Erika Vikman ja Blind Channel.

Maksuton uudenvuoden konsertti Hartwall-areenalla – esiintymässä Blind Channel, Behm ja Erika Vikman

Helsingin tapahtumasäätiön viestinnästä kerrotaan, että katsojamäärä on rajattu puoleen enimmäismäärästä.

– Tapahtuman suunnitelmat eivät ainakaan toistaiseksi ole muuttuneet viimeksi tiedotetusta, sanoo Helsingin tapahtumasäätiön viestintäpäällikkö Laura Gottleben Helsingin Uutisille.

– Tapahtumassa on käytössä koronapassi, ja yleisömäärä on rajattu noin puoleen areenan maksimikapasiteetista.

Kapasiteetti on reilut 13 000, joten näin ollen Hartwallille voisi olla uutta vuotta juhlimassa noin 7 500 helsinkiläistä. Kansalaistorilla on usein ollut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä, eikä ulkotiloissa koronapassin tarkistaminen ole mahdollista, joten kaupunki päätti jo aiemmin siirtää juhlan sisätiloihin.

– Seuraamme ja noudatamme uudenvuoden järjestelyissä ajantasaisia viranomaisohjeistuksia. Mikäli tapahtuman järjestämiseen tulisi muutoksia, tiedotamme niistä tilanteen mukaan.

Helsingin koronakartta jysähti mustanpuhuvaksi – alimmalla vaalealla tasolla enää yksi asuinalue

Hartwall-areenan tapahtumaa voi seurata myös kotisohvilta Ylen kautta. Lapsille on omaa ohjelmaa virtuaalisesti Helsinki-kanavalla, sillä areenan bileet ovat K-18.

Illan päättävät ilotulitukset puolestaan ammutaan hajautetusti kolmesta eri paikasta Helsingistä ja niitä seurataan areenalla suorana kuvaruutujen välityksellä.

Kaupunki tiedotti tänään keskiviikkona, että edellisten 7 vuorokauden aikana Helsingissä on todettu 1 932 uutta koronatartuntaa.

Helsinki ei peru täyteen varattua uudenvuoden tapahtumaa Hartwall-areenalla, vaikka juuri julkaistu koronakartta on tulipunainen – "Yleisömäärä rajattu noin puoleen maksimista"

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut