Asuminen: Moni Liisankodin asukas on kokenut elämässään kovia.
Yli sata vuotta vanhan arvotalon sisäpihalla Katajanokalla on ovi, jonka ikkunassa käsin kirjoitetussa lapussa lukee Liisankoti.
Monille täysin tuntematon Liisankoti on 21-paikkainen Suur-Helsingin Valkonauhan ylläpitämä naisten asumisyksikkö.
– Asiakkaillamme on poikkeuksetta kaikilla päihdetausta. Elämä on kohdellut monia kaltoin. Taustalla on paljon traumaattisia kokemuksia, kuten väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, toteaa va. toiminnanjohtaja Pilvi Azeem.
Asukkaat tulevat taloon erilaisista lähtökohdista. Osalla on korkeakoulututkinto ja takana pitkä työelämä. Osa on jo kauan elänyt asunnottomuus- ja päihdekierteessä. Liisankodissa asutaan keskimäärin puolesta vuoden eteenpäin.
– Täällä on naisia, jotka ovat asuneet vuosikausia, Azeem toteaa.
Yhteisissä tiloissa ei saa olla päihtyneenä, mutta kotiin saa tulla.
Katajanokan jugend-taloon Liisankoti muutti vuonna 2015 Pakilan silloisten tilojen käytyä pieniksi. Ensin yhdistys tuli tiloihin vuokralle. Vuonna 2019 tehtiin kaupat.
– Kohdallemme sattui hyviä ihmisiä. Kiitämme kiinteistösijoitusyhtiötä todella siitä, että juuri me saimme lopulta ostettua kiinteistön, toteaa vuorotteluvapaalla oleva säätiön toiminnanjohtaja Marja Nuutinen.
Luotsikadulla sijaitseva Liisankodin rakennus on Katajanokalla merkittävä nähtävyys. Samassa pihapiirissä sijaitsee myös Tove Janssonin synnyinkoti.
Ritva Joro, 58, on yksi talon entisistä asukkaista ja nykyinen työtekijä. Liisankodissa kokemusasiantuntijana työskentelevä Joro opiskelee oppisopimuksella päihde- ja mielenterveyspuolen lähihoitajaksi.
Joro muutti Liisankotiin puoleksi vuodeksi syksyllä 2016. Taustalla oli vuosia jatkunut päihdeongelma.
– Kun astuin ovesta sisään, en olisi uskonut, että olen nyt tässä. Itkin niin monet itkut. Ajattelin, että haluan lopettaa juomisen, mutta en vain pystynyt. Olin niin pohjalla kuin voi.
Liisankodissa Joro tykästyi kodinomaisuuteen ja siihen, ettei kukaan tuominnut.
– Tunsin juomisesta häpeää. Olin nainen ja äiti, jolla oli alkoholiongelma. Täällä minut otettiin lämmöllä vastaan.
Joro kelaa elämäänsä taaksepäin. Vuosia varrella koetusta henkisestä väkivallasta toipuminen on kestänyt pitkään.
– Ahdistuin kokemastani henkisestä väkivallasta. Olin kotijuoppo. En käynyt missään. Pullo oli paras kaverini. Sen avulla unohtuivat vähäksi aikaa aina huolet ja murheet.
Joro oli jo reilusti aikuinen, kun juomisesta alkoi tulla ongelma. Melko pitkään hän pystyi myös pitämään alkoholinkäyttönsä salassa.
– En voi syyttää lapsuuttani enkä teini-ikää. Olin lähemmäs 30, kun alkoholi alkoi tulla enemmän kuvioon. Myös tyttäreni isä oli kova käyttämään alkoholia. Kun oli vapaapäivä, otin lasin viiniä.
Ketään omasta juomisesta ei kuitenkaan voi syyttää.
– Ihan itse kaadoin sitä kurkusta alas.
Viimeinen piste Joron juomiselle oli hänen asunnossaan Maunulassa vuonna 2016 tapahtunut tulipalo, joka tuhosi kaiken. Onnettomuus sai alkunsa silloisen miesystävän tupakasta.
Kukaan ei loukkaantunut palossa. Joro itse makasi samaan aikaan sairaalassa kaaduttuaan. Sitä aikaisemmin hän oli jo saanut diagnoosin maksavauriosta.
– Tulipalo oli parasta, mitä minulle on tapahtunut. Se ei ollut hyvä asia, mutta siitä minun elämäni lähti uusille poluille.
Keväällä 2017 Joro pääsi muuttamaan Liisankodista omaan asuntoon Sörnäisiin.
Liisankodin asukkaat ovat 30–70-vuotiaita ja asuvat omissa huoneissaan, joissa on wc ja suihku.
– Tarkoitus on, että täällä saa pysähtyä miettimään, minkälainen on minulle hyvä elämä. Moni on saattanut joutua pitkään elämään niin, että joku muu on määrittänyt elämää, Azeem toteaa.
Tavoitteena on, että asukkaat kuntoutuvat ammatillisen avun ja yhteisön tuen kautta itsenäiseen asumiseen.
Vuodenvaihteen jälkeen asumaan tullaan asunnottomien palvelujen kautta, vielä tämän vuoden ajan päihdehuollon kautta.
– Palveluun on tähän asti kuulunut ruoka. Se päättyy, paitsi aamupalaa on tarjolla edelleen. Asukkaat alkavat itse laittaa ruokaa ja saavat apua muun maussa vuokranmaksuun.
Viikottaisissa yhteisökokouksissa kaikki saavat olla mukana päättämässä talon asioista.
– Monet ovat olleet pitkään asunnottomia. Asukkailla on rajattomuutta. Rajoja on rikottu monet kerrat. Luottamusta ei tahdo löytyä. Täällä lähdemme luomaan tulevaisuutta luottamuksen rakentamisesta, Azeem sanoo.
Yhteisö toimii monelle myös turvaverkkona läheisten puuttuessa.
Ritva Joro on ollut nyt raittiina nelisen vuotta. Iloa elämään tuovat tytär ja pienet lapsenlapset.
Rakkauttaan käsitöihin ja neulomiseen Joro on saanut toteuttaa opettamalla Liisankodin asukkaille kutomista.
– Olen haaveillut, että matkustan Sisiliaan ja teen tandemhypyn ennen kuin täytän 60. Haaveita pitää olla.
Jouluna Liisankodissa vietetään yhteistä joulujuhlaa. Tarjolla on pieniä lahjoja, kuusen koristelua ja jouluruokaa.
– Osa asukkaista lähtee muualle, mutta moni on täällä. Yritämme tehdä ruokia myös jonkin verran yhdessä. Joulu voi olla surullinen ja rankka, jos ei ole perhettä. Haluamme näyttää, että yhteisössämme olevat ihmiset ovat arvokkaita, Pilvi Azeem toteaa.