Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kotitalousvähennys nousee 3 500 euroon ensi vuonna – Näin saat siitä täyden hyödyn

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 3 500 euroon vuonna 2022. Perusremonttien kohdalla kotitalousvähennys ei kuitenkaan nouse vaan se säilyy 2 250 eurossa, kertoo Verohallinto tiedotteessaan.

Kotitalousvähennys nousee niissä tapauksissa, jos teettää kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä tai luopuu öljylämmityksestä. Näiden töiden osalta verovähennystä voi ensi vuonna saada 60 prosenttia vähennykseen oikeuttavasta työstä, jos työn ostaa yritykseltä.

Ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta sanoo, että kyse on merkittävästi muutoksesta.

– Aikaisemmin kotitalousvähennystä on voinut saada 40 prosenttia työn osuudesta ja korkeintaan 2 250 euroa. Esimerkiksi pariskunta, joka teettää paljon kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä ja saa vuosittain täydet kotitalousvähennykset, maksaa ensi vuodelta 2 500 euroa vähemmän veroja kuin aikaisemmin, havainnollistaa Manninen tiedotteessa.

Kotitalousvähennyksen korotukset ovat määräaikaisia. Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä saatava nykyistä korkeampi kotitalousvähennys on voimassa kahtena tulevana vuonna. Öljylämmitysremontteja koskeva korotus on voimassa puolestaan vuosina 2022–2027.

– Lainsäätäjät haluavat selvittää, vaikuttaako kotitalousvähennyksen enimmäismäärän kasvattaminen työllisyyteen kotitalous-, hoiva- ja hoitotyössä. Öljylämmitysremonttien korotetulla kotitalousvähennyksellä taas halutaan kannustaa ihmisiä siirtymään ilmastoystävällisempiin lämmitysmuotoihin, Manninen selvittää.

Omavastuu säilyy 100 eurossa.

Kotitalousvähennys pienentää maksettavan veron määrää. Se ei siis vähennä verotettavan tulon määrää kuten moni muu verovähennys.

Muiden remonttien kuin öljylämmityksestä luopumisen kohdalla kotitalousvähennys pysyy ennallaan. Sitä voi saada korkeintaan 2 250 euroa.

Tiedotteessa neuvotaan, että kotitalousvähennyksen määrää voi arvioida hyödyntämällä vero.fi-sivultalöytyvää laskuria.

Kotitalousvähennys on yksi eniten hyödynnettyjä verovähennyksiä. Viime vuonna sitä myönnettiin 386 miljoonaa euroa. Se oli 19 prosenttia pienempi kuin vuonna 2019.

Laskun taustalla ovat tiedotteen mukaan lakimuutokset: Vuonna 2020 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä laski 2 250 euroon aiemmasta 2 400 eurosta. Samalla kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä tehtävä vähennysprosentti laski 50 prosentista 40 prosenttiin.