Helsinki sulkee useita leikkipuistoja tammikuuksi – siirtää työntekijät päiväkoteihin

Helsingistä suljetaan tammikuussa noin kymmenen leikkipuistoa, koska niiden henkilökunta tarvitaan paikkaamaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa päiväkodeissa.

Kiinni menevät muun muassa leikkipuisto Rudolf Laajasalossa, leikkipuisto Unikko Pukinmäessä, leikkipuisto Hilleri Länsi-Herttoniemessä, leikkipuisto Kiikku Kontulassa, sekä leikkipuisto Tullinpuomi Mannerheimintiellä.

Helsingin päiväkotien henkilöstöpula vain pahenee – "Miksi uudet palkataan vasta elokuun alusta 'kiehuvaan veteen'"?

Leikkipuistojen sulku alkaa samaan aikaan, kun koulujen kevätlukukausi käynnistyy, eli 10. tammikuuta. Tyypillisesti leikipuistojen sisätilat pidetään kiinni myös koulujen joululomien aikaan, eli 23. joulukuuta alkaen.

– Henkilöstövaje lakisääteisen varhaiskasvatuksen toiminnassa päiväkodeissa edellyttää, että leikkipuistojen henkilökuntaa siirretään päiväkoteihin. Leikkipuisto Unikko suljetaan ajalla 10.1.2022– 31.1.2022. Sulkeminen koskee koko leikkipuiston toimintaa. Koululaisilla on mahdollisuus toimintaan leikkipuisto Traktorissa, kerrotaan leikkipuisto Unikon Facebook-sivuilla.

– Leikkipuistojen piha-alueet ja pihojen kiinteät leikkivälineet ovat edelleen perheiden käytettävissä, tiedotteessa mainitaan.

Samansisältöisiä tiedotteita ovat julkaisseet myös useat muut leikkipuistot Helsingissä.

"Vaatimuksena loputon venyminen" – työntekijät kertovat mikä Helsingin päivähoidossa on pielessä

Leikkipuistojen iltapäivätoiminnan lapset ohjataan muihin alueen leikkipuistoihin ja kerhotoiminta on osittain tauolla, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Suljettujen puistojen toiminta on tarkoitus avata 1. helmikuuta. Perheitä pyydetään seuraamaan puistojen tiedotteita.

Tieto sulkemisista on herättänyt kiukkua vanhemmissa, etenkin jos perheissä on lapsi suljettavan puiston iltapäivätoiminnassa.

– Oma lapsi yhdessä näistä ja tuolla tilalle ehdotetussa ip:ssä on kuulemma jo 80 lasta ja 3 aikuista. Oikein korona-ajan superidea! Kasvatetaan iltapäiväkerhojen kokoa! kommentoi eräs vanhempi valtuutettu Pia Pakarisen avoimessa keskusteluryhmässä Facebookissa.

Lisäksi on kummasteltu kaskon niukkaa tiedottamislinjaa, sillä koottua tietoa suljettavista leikkipuistoista koko kaupungin osalta ei ole löytynyt.

Helsingin kaupunki yrittää saada henkilöstöpulaan helpotusta nostamalla kannustinpalkkioita, joita maksetaan uusille varhaiskasvatuksen opettajille, varhaiskasvatuksen erityisopettajille sekä varhaiskasvatuksen kiertävälle erityisopettajalle. Palkkiosta maksetaan työsuhteen alussa 1000 euroa ja toinen 1000 euroa, kun vakinaista työsuhdetta on kulunut 6 kuukautta samassa yksikössä.

- Pyrimme palkkion korottamisella saamaan lisää henkilöstöä varhaiskasvatusyksiköihin ja näin parantamaan varhaiskasvatuksen henkilöstötilannetta. Palkkio maksetaan myös niille vuoden 2022 aikana vakinaistetuille, jotka ovat aiemmin työskennelleet kaupungilla määräaikaisina kyseisissä tehtävissä, vs. varhaiskasvatusjohtaja Ulla Lehtonen sanoo tiedotteessa.

-Näillä eri ratkaisuilla turvaamme varhaiskasvatuksen uusille lapsille vuoden vaihteessa. Olemme rekrytoineet uutta henkilöstöä aktiivisesti, mutta tämä syksy on ollut poikkeuksellisen haastava. Jatkamme rekrytointia edelleen ja puramme leikkipuistojen sulkemiset heti kun se on mahdollista, sanoo toimialajohtaja Satu Järvenkallas tiedotteessa.

Juttua muokattu 22.12. klo 15.00. Tarkennettu päiväkotien määrää ja lisätty tieto kannustinpalkkioista.

Sometähti Natalia Salmelalle ilmoitettiin, että 1-vuotias pitäisi hakea aiemmin päiväkodista hoitajapulan takia – Nasima Razmyar Ylelle: "Voidaan puhua jopa korttitaloefektistä"

Pitäisikö opettajia houkutella lähiöiden kouluihin rahalla? Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar valmis poikkeuksellisiin toimiin: "Työskentelyn erityishaasteet voisivat näkyä palkassa"

Pormestarilta hälyttävä laskelma HU:ssa: "Varhaiskasvatuksen ammattilaisten tarpeesta tulee katetuksi alle puolet"

Siltamäen ala-aste halutaan korvata 700 oppilaan koululla – Toimiala tavoittelee suuria yksiköitä

Helsingin päiväkodeissa on käynnissä ainutlaatuinen kokeilu – Aloittavatko suomalaislapset jatkossa esikoulun jo 5-vuotiaina?

Helsinki perusti "task force" -ryhmän ratkomaan päiväkotien kriisiä – "Ei löydy kelpoisuudella varustettua henkilöstöä edes sinne päinkään"

Päiväkotien kriisiin löytyi toimiva keino Helsingissä – opettajille maksettiin palkkioita 69 000 euroa enemmän kuin viime vuonna

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut