Helen lopettaa hiilen käytön yli viisi vuotta suunniteltua aiemmin, kun Salmisaaren hiilivoimala suljetaan viimeistään 1. huhtikuuta 2024. Hiilivoimala Hanasaaressa suljetaan vuotta aiemmin, 1.4.2023.
– Päätös Salmisaaren kivihiilen käytön päättämisestä viisi vuotta suunniteltua aiemmin tarkoittaa, että tulemme entistä tiiviimmin siirtymään ja kehittämään hajautettua energiajärjestelmää. Tätä työtä Helenissä on tehty jo vuosia. Päästömme ovat olleet lasku-uralla jo hyvän aikaa, ja kun hiilen käyttö loppuu myös Salmisaaressa, vähenevät Helenin ja koko Suomen hiilidioksidipäästöt merkittävästi, Helenin toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström sanoo tiedotteessa.
Pormestari Juhana Vartiainen (kok.) sanoo, että hiilen käytön lopettaminen on ilmaston kannalta vaikuttavin päätös, jonka kaupunki voi tehdä.
– Se ohjaa meitä kohti kunnianhimoista, kaupunkistrategiassa linjattua, tavoitetta tehdä pääkaupungista hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja ja tämä on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Helsinki haluaa olla ilmastoteoissa edelläkävijä ja osoittaa, että yhä merkittävämpi rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kestävyyden varmistamisessa on nimenomaan kaupungeilla, Vartiainen sanoo tiedotteessa.
Helenin mukaan Suomen hiilidioksisipäästöt tulevat vähenemään Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitosten sulkemisen myötä noin 5 prosenttia.
Helen laajensi tänä vuonna Katri Valan puiston alla sijaitsevaa lämpöpumppu- ja jäähdytyslaitosta, jonne sijoittuu myös rakenteilla oleva maailman suurin lämpöpumppu. Mustikkamaan lämpövarasto otetaan käyttöön keväällä 2022 ja Vuosaaren uudessa biolämpölaitoksessa käynnistyy tuotanto joulukuussa 2022. Käynnissä olevia selvityshankkeita ovat uudet lämpöpumppulaitokset, merivesilämpöpumput sekä Porvoon Kilpilahdessa syntyvän hukkalämmön hyödyntäminen ja pienydinvoimalatekniikan tutkiminen.
Helenin nopeutettu siirtyminen hajautettuun energiajärjestelmään vaikuttaa yhtiön henkilöstö- ja osaamistarpeisiin, minkä vuoksi Salmisaaren tulevaisuuden selvitysvaiheessa käytiin yt-neuvottelut, jotka koskivat hieman yli 400:aa työntekijää.
Neuvottelut päättyivät joulukuun puolivälissä, ja lieventävien toimenpiteiden seurauksena irtisanomisuhan alla olevien määrän arvioidaan pienentyvän 288 henkilöön. Mahdolliset vähennykset toteutetaan vuosien 2022–2025 aikana, samalla kun valmistellaan Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitosten kivihiilen käytön lopettamista.