Näin Helsinki nopeuttaa koronarokotuksia – yli 60-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville avataan lisää aikoja

Helsinki tehostaa ja nopeuttaa koronarokotuksia. Tammikuun alussa aukeaa viides rokotuspiste Messukeskukseen ja vuodenvaihteen jälkeen rokotuksia tarjotaan myös iltaisin ja lauantaisin.

Kaupunki haluaa varmistaa, että yli 60-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat helsinkiläiset saavat kolmannet rokotukset mahdollisimman nopeasti. Ajanvarausjärjestelmään avataan 25. joulukuuta lähtien uusia tälle ryhmälle kohdennettuja aikoja.

Lisäksi Helsinki avaa tammikuussa rokotuspisteitä yli 60-vuotiaille seniorikeskuksiin ja sairaalan yhteyteen. Tästä tiedotetaan tarkemmin joulun jälkeen.

– Iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien rokotukset on tärkeä turvata, koska heillä on suurempi riski sairastua vakavaan covid19-tautiin, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen sanoo tiedotteessa.

Kolmansia rokotuksia annetaan ajanvarauksella myös 18–59 -vuotiaille. Ensimmäisen ja toisen rokotuksen saa ilman ajanvarausta suoraan rokotuspisteiltä.

Helsingin rokotuspisteet Jätkäsaaressa, Kannelmäessä, Malmilla ja Myllypurossa ovat

joulun välipäivinä auki arkisin klo 8.15–16. Malmin rokotuspiste on auki tapaninpäivänä.

Itäkadun ja Kallion perhekeskuksissa aletaan rokottaa maanantaina 27. joulukuuta 5 -11 -vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia lapsia. Ajan voi varata osoitteesta koronarokotusaika.fi

Yksityiset työterveyshuollon toimijat ovat tulossa vuoden alussa mukaan rokottamaan.

– Yksityisten työterveyshuoltojen mukaan tulo rokotuksiin nopeuttaa työikäisten rokotuksia. Työterveyshuollot tiedottavat itse työntekijöitään, kun he aloittavat rokotukset, sanoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen tiedotteessa.

Kävitkö näissä Helsingin ravintoloissa tai baareissa? – uudella koronalistalla 40 mahdollista altistumispaikkaa

Kaikkien 5–11-vuotiaiden koronarokotus voi alkaa – "Ei saa hidastaa tehosterokotusten antamista"

Husin päivystys ruuhkautui – Sinne ei tule mennä, jos hengitystieoireet ovat lievät

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut